Humalainen matkustaja yritti syödä puhelimensa lennolla – älytön sekoilu aiheutti hätälaskun
Humalainen miesmatkustaja aiheutti ongelmia lennolla Englannin Manchesterista Islantiin. Lopulta kone joutui tekemään hätälaskun Skotlantiin.
Vahvassa humalassa sekoillutta brittimatkustajaa uhkaa vankeustuomio, kun kone joutui tekemään hätälaskun tammikuussa 2019 miehen uhkaavan käytöksen myötä, kertoo New York Post.
44-vuotias Matthew Flaherty oli EasyJetin lennolla Manchesterista Islantiin, kun hän otti laukustaan ginipullon ja alkoi kulautella juomaa kurkustaan alas, kertoo Edinburgh Live. Ginin voimalla mies alkoi jutella tuntemattomalle naismatkustajalle, mutta lateli voimasanoja, kun tämä jätti miehen huomiotta. Mies myös ilmoitti tappavansa naisen perheen.
Alkuun päästyään Flaherty alkoi kamppailla erään matkustajan kanssa tämän yritettyä ottaa omaa laukkuaan matkatavarahyllyltä. Kun matkustamon henkilökunta yritti puuttua tilanteeseen, Flaherty totesi heille: "Tapan teidät, jos ette ole hiljaa."
Eikä siinä vielä kaikki. Flaherty alkoi purkaa omaa älypuhelintaan osiin ja jyrsiä osia niin tarmokkaasti, että akku putosi penkille ja alkoi savuta. Eräs henkilökunnan jäsenistä onnistui estämään palon laittamalla akun vesilasiin.
Henkilökunta koki miehen sekoilun uhkaavana, joten kapteeni päätti ohjata lennon Skotlannin Edinburghiin. Vielä Skotlannin maaperälläkin Flaherty jatkoi valitsemallaan linjalla ja huusi poliisilaitoksella rasistisia solvauksia yhdelle konstaapelille.
Tunnusti syyllisyytensä
Miehen asianajajan mukaan älypuhelimen natustelu ja muu sekoilu johtuivat alkoholin ja selkäkipulääkkeiden yhteisvaikutuksesta, mutta helmikuun 10. päivä järjestetyssä istunnossa mies tunnusti kuitenkin syyllisyytensä tapahtuneeseen. Syytteiden joukossa oli muun muassa lennon vaarantaminen, sillä epätavallinen välipala aiheutti tulipaloriskin. Käräjätuomari kehotti miestä varautumaan vankeusrangaistukseen.
Lentoyhtiön järkyttyneet työntekijät kertoi, etteivät olleet "koskaan kokeneet mitään noin äärimmäistä".
Lennoilla on sattunut ja tapahtunut ennenkin. Eräs humalainen naismatkustaja yritti esimerkiksi saada miesmatkustajia kanssaan kymppikerhoon ja raivostui alkoholitarjoilun päätyttyä hänen osaltaan.
Lue myös uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: New York Post, Edinburgh Live
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää