Walt Disney on ilmoittanut sulkevansa Hongkongissa sijaitsevan teemapuistonsa toistaiseksi 15. heinäkuuta alkaen kymmenien koronavirustartuntojen vuoksi, kertoo BBC.
Honkongin Disneyland -puisto suljettiin koronaviruspandemian vuoksi tammikuussa, ja se avattiin asiakkaille vajaa kuukausi sitten kuukausien kiinniolon jälkeen.
Vaikka Hongkongin tautitilanne onkin ollut verrattain hyvä, tautitilanne on pahentunut huomattavasti viime päivien aikana.
Viime perjantaihin mennessä kaupungissa oli todettu tammikuusta lähtien yhteensä 1 366 ja kuolemantapauksia vain seitsemän.
Viikonlopun jälkeen tapauksia on havaittu kaikkiaan noin 1 500.
Hongkong ilmoitti tänään 52 uudesta koronavirustartunnasta, mikä sai viranomaiset tiukentamaan sääntöjä.
Lue myös: Kiinan viranomaiset varoittavat uudesta taudista – "Tappavampi kuin korona"
Tartuntamäärien vuoksi muun muassa Disneyland -teemapuisto sulkee ovensa asiakkailta uudelleen 15. heinäkuuta. WDW News Todayn toimitusjohtaja sanoo -sivustolle, että sulkemispäätöksen takana on luultavasti hallitus, ei Disney.