Kun Kristiina Osara loukkasi jalkansa ja sai hiusmurtuman, kipu ei ottanut lähteäkseen. Tutkimusten jälkeen selvisi, että hänellä on osteoporoosi. Sairaus saatiin kuriin vasta, kun syy sen takana – vuosikausien oireeton keliakia – todettiin.
Kristiina Osara, 64, käveli kesämökin läheisellä hakkuualueella poimimassa vadelmia heinäkuussa 2007, kun alkoi sataa.
– Tuli kiire pois. Astuin sammalmättääseen, joka pettikin alta. Jalka putosi alas polvea myöten. Sattui niin hirveästi, etten päässyt siitä mihinkään, Kristiina muistelee.
Hän soitti kännykällä miehelleen.
– Kesti kauan, että hän löysi minut sieltä umpipusikosta.
Lopulta ambulanssimiehistön täytyi kantaa marjastaja pois. Kristiina kuljetettiin kesäpaikkakunnan terveyskeskukseen, jossa hänellä todettiin nyrjähdys ja lähetettiin kotiin.
Kunnollista hoitoa vasta yksityisellä
Seuraavat puoli vuotta kuluivat kivuista kärsien. Jalkaan sattui jatkuvasti, ja Kristiina kävi näyttämässä sitä neljällä eri lääkärillä.
– Joulukuussa katsoin aamu-tv:tä. Siinä lääkäri sanoi, että kenenkään ei tarvitse kärsiä jalkakivuista, vaan vaivoille on aina löydettävissä jokin syy. Soitin siltä istumalta ortopedille.
Yksityisellä puolella Kristiinan kantapäästä löydettiin magneettikuvauksissa hiusmurtuma.
– Siinä vastaanottohuoneessa istuessani katseeni kiinnittyi seinälle ripustettuihin kuviin kumaraisista selkärangoista. Sanoin, että minullahan on ihan tuollainen ryhti, Kristiina kertoo.
Lääkäri päätti mitata Kristiinan luuntiheyden. Sen perusteella hänellä todettiin maaliskuussa 2008 osteoporoosi eli luukato.
