"Miten olet voinut laittaa mulle kierukan tietämättäni?" – Lääkäreiden sanelukämmit päätyivät kirjoiksi

Osastosihteeri Mervi Marttila kirjoittaa työkseen puhtaaksi lääkäreiden nauhalle sanelemia potilaskertomuksia.

Mervi Marttila on työskennellyt tekstinkäsittelijänä ja lääkäreiden saneluiden purkajana parinkymmenen vuoden aikana muun muassa Meilahdessa Helsingissä, Päijät-Hämeen keskussairaalassa ja nyt Kuusankoskella Pohjois-Kymen aluesairaalassa.

Silloin tällöin nauhoilta kuuluu käsittämättömiä lausahduksia. Niistä Marttila on kirjoittanut jo kolme kirjaa.

Jo kirjojen nimet Parantunut hoidosta huolimatta (2005), Sydänäänet kuuluneet lapsesta saakka (2006) ja Molemmista päistä tähystetty (2011) kertovat mistä on kyse.

Idea kirjoihin alkoi muhia, kun Marttila sai vuonna 1998 Meilahdessa työskennellessään listan, johon oli koottu lääkäreiden sanelukukkasia.

– Sellaisia listoja kiertää jokaisessa Suomen sairaalassa ja hoitopaikassa, Marttila tietää.

Hän alkoi kerätä muistiin kuulemiaan kömmähdyksiä, ja pian niitä oli jo seitsemän liuskaa, jolloin eräs tv-alan tuttava käski Marttilaa lähettämään ne kustantajalle. Marttila epäröi hetken.

– Sitten näin televisiohaastattelun, jossa joku alivaltiosihteereistä (huumoriohjelma Alivaltiosihteerit) kertoi kirjoittaneensa kirjan latteuksista. Silloin mietin, että jos tuollaisistakin tehdään kirja, niin miksi ei näistä. Lähetin liuskat maanantaina, ja keskiviikkona soitti ensimmäinen kiinnostunut kustantaja.

Lääkärit kertovat itsekin kämmeistään

Otavan kustantamat sanelukukkaset ovat tehneet hyvin kauppansa. Kahdesta aiemmasta on tehty myös kioskeihin pokkariversiot. Marttilalle virtaa uutta materiaalia jatkuvasti, joten neljänteenkin kirjaan voi pian olla ainekset kasassa.

Ovatko suomalaiset lääkärit vitsiniekkoja, vai vaivaako heitä suullinen lukihäiriö?

– Jatkuva kiire, eivät lääkärit ole ammattitaidottomia, Marttila huomauttaa ja lisää, että viimeistään hänen jäljiltään potilaskertomukset ovat ymmärrettävässä muodossa.

Sehän on pääasia. Ja Marttila vakuuttaa, ettei ole saanut yhtään vihaista lääkäripalautetta ammattikunnan pilkkaamisesta. Päinvastoin, potilaiden lähettämien hullujen sairaskertomusten lisäksi myös lääkärit itse ovat alkaneet toimittaa niitä Marttilalle.

– Kerran menin vastaanotolle, ja lääkäri tunnisti minut kirjojen tekijäksi. Hän sitten kertoi, mitä hänelle itselleen oli tapahtunut.

– Lääkärin kollega oli merkinnyt tämän päivälistaan kierukan asettamisen, mutta kyseinen lääkäri halusi aina ennen toimenpidettä keskustella potilaan kanssa. Niinpä hän kiiruhti kahvihuoneeseen ja tokaisi isoon ääneen kollegalleen: "Miten sinä olet voinut laittaa mulle kierukan tietämättäni?"

–Tuollainen on lääkäreille aivan normaalia kieltä, mutta meitä tavallisia ihmisiä se naurattaa usein, Marttila sanoo.

Lue täältä parhaat palat Marttilan uusimmasta kirjasta:

Studio55.fi/Piritta Palokangas

Lue myös:

    Uusimmat