Hittitwiitti väittää ohjaamon ikkunasta roikkuneen lentokapteenin pelastuneen miehistönsä ansiosta – näin todella tapahtui, mutta älä silti usko silmiäsi
Twitterissä leviää uskomattomalta tuntuva kertomus lentokoneesta ulos imaistuksi tulleen miehen selviytymisestä. Ihmeelliseltä kuulostava tarina on tosi, mutta kaikki twiitissä ei.
Uusiseelantilainen toimittaja David Farrier jakoi Twitterissä huikean selviytymistarinan vuonna 1990 tapahtuneesta lento-onnettomuudessa. Lentokoneen ohjaamon ikkuna irtosi yläilmoissa ja ilmavirta imaisi yhden lentäjistä ulos. Mies kuitenkin selvisi, sillä yksi miehistön jäsenistä tarttui hänen jalkaansa ja piti siitä kiinni, kun kone ohjattiin maahan.
Hurjalta kuulostava tarina kuvineen on kerännyt lähes 173 000 tykkäystä. Tiedesivusto IFL Science nostaa twiitin esille ja muistuttaa, että vaikka tarina on tosi, ei netissä kannata aina uskoa silmiään.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Kapteeni lensi ulos lentokoneen ikkunasta, mutta selvisi
British Airwaysin lento numero 5390 Birminghamista Malagaan todella teki hätälaskun pian nousun jälkeen 10. kesäkuuta 1990, kun matkustajakoneen ohjaamon ikkuna irtosi yli viiden kilometrin korkeudessa. Tutkimuksissa selvisi, että ennen lentoa vaihdettu tuulilasi lähti irti matkustamossa olleen paineen voimasta.
Ilmavirta oli imaista mukaansa kapteeni Timothy Lancasterin, mutta hän pelastui, kun ohjaamossa ollut stuertti, Nigel Ogden, ripustautui hänen jalkaansa, joka jäi jumiin ohjauspöytään. Odgen ja apuun tullut toinen stuertti pitivät kiinni kapteenista kiinni 15 minuutin ajan, kun perämies Alistair Atcheson teki hätälaskun puolet kapteenin ruumiista koneen ulkopuolella roikkuen.
Samanaikaisesti muut miehistön jäsenet rauhoittelivat hätääntyneitä matkustajia. Laskeutuminen eteläisen Englannin maaperälle onnistui, ja miehistön jäsenet palkittiin myöhemmin uroteoistaan.
Asiasta 30 vuotta sitten uutisoi esimerkki amerikkalaislehti The New York Times. Lehti kertoi, että shokkitilassa ollut kapteeni selvisi tilanteen vakavuuteen nähden melko vähäisillä vammoilla: murtumilla ja paleltumalla. Miehen pelastanut stuertti sai käteensä haavoja ja mustelmia.
Kukaan matkustajista ei loukkaantunut, mutta osa oli haluttomia jatkamaan matkaa uudella koneella.
Kuvat eivät ole onnettomuudesta
Farrierin jakama tarina on siis tosi, mutta kuvat hurjasta lento-onnettomuudesta eivät ymmärrettävästi ole kaaoksen keskellä otettuja. Ne on otettu jälkikäteen onnettomuuden rekonstruktiossa.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
23:32
Kultaharkkoja, puolen miljoonan verran käteistä ja luksusavoauto – kotiratsia paljasti senaattorin korruptiokätkön Yhdysvalloissa
-
23:10
Tuska kasvaa Raumalla – Lukko-käskijä suorana: "On vähän koeteltu"
-
22:00
Tällainen olisi ollut Kiti Kokkosen seuraava Putous-hahmo – inspiraationa tuttu julkkis
-
21:55
Kanadan Trudeau julkisti yli 450 miljoonan euron tukipaketin Ukrainalle – "Olette historian oikealla puolella"
-
21:39
Salwan Momika suunnitteli jälleen Koraanin polttoa Ruotsissa – poliisi kielsi turvallisuussyihin vedoten
-
21:34
Ulosajetun Lukko-tähden kielenkäytöstä uutta tietoa
-
21:29
SM-liiga-ottelussa poikkeuksellinen kohu – nyt puhuu huutelun kohteeksi joutunut pelaaja: "Kannattaa miettiä, mitä sanoo"
-
21:20
"Aivan käsittämätöntä!" – Mestiksessä taottiin ällistyttävät lukemat jo ensiminuuteilla
-
21:11
Jokerit viritti uljaan kirin – yleisö huusi viime minuuttien alivoimamaalille
-
21:02
Laskuvarjohyppääjä laskeutui vauhdilla yksisarvisen päälle – riskialtis suoritus videolle
-
20:56
Helmareilta hämmästyttävä murskanäytös
-
20:53
Räjähdys golfpallotehtaalla – yli 80 loukkaantunut Taiwanissa
-
20:47
Mikä maltti! Kokenut hyökkääjä iski SM-liigassa 13 vuoden tauon jälkeen – Ilveksen Pelicans-piina jatkuu
-
20:47
Ainakin yksi kuoli ja 15 haavoittui Venäjän ohjusiskussa – MTV seuraa sotaa
-
20:45
Pekka Toveri: Venäjän on pakko kysyä, "onko Krim tärkeämpi kuin Moskova?"
-
20:24
Veikkausliigan suursensaatio lähellä häkellyttävää temppua
-
20:24
Kuningas Charlesin mielenosoitusten vuoksi lykkääntynyt valtionvierailu toteutui – näitä teemoja hän peräänkuulutti Ranskassa
-
20:15
Näin luodaan tunnelmaa – huima näky Jokerien fanipäädystä
-
20:11
Pelkkä myytti! Vastakohdat eivät rakkaudessa viehätäkään, kertoo tutkimus
-
20:10
Pelicans-hyökkääjän ovela temppu ei onnistunut – videotarkistuksesta armoton tuomio
-
Lataa lisää