Hämminkiä kesken lennon! Matkustaja yritti avata uloskäyntiä – luuli vessan oveksi

Matkustaja aiheutti lentokoneessa hämminkiä yrittäessään avata takaovea kesken lennon.

Miltä näyttää lentokoneen sisustus tulevaisuudessa? Katso yllä olevalta videolta.

Matkustaja aiheutti sekasortoa Intian sisäisellä GoAirin lennolla Delhistä Patnaan, kun hän yritti avata koneen takaovea kesken lennon viime lauantaina. Liki kolmekymppinen pankkiirimies väitti luulleensa ovea vessan oveksi, uutisoi muun muassa Independent.

Mies ei onnistunut oven avaamisessa, eikä se lentoyhtiön mukaan olisi ollut mahdollistakaan, mutta matkustamohenkilökunnan täytyi painiskella mies pois oven luota. Hänet saatiin lopulta suostuteltua paikoilleen istumaan loppulennon ajaksi. Määränpäässä hänet luovutettiin lentokentän turvamiesten huomaan, ja lopulta paikallispoliisille.

– Ihmiset kysyivät häneltä, miksi hän teki niin. Hän kertoi heille, että hänen täytyi kiireesti päästä vessaan ja jatkoi oven kiskomista, kertoi Sanowar Khan paikallispoliisista Telepgraph Indialle.

Khanin mukaan mies oli selittänyt pientä paniikkiakin aiheuttanutta toimintaansa sillä, että kyseessä oli hänen ensimmäinen lentonsa. Poliisi varmistui myöhemmin, että näin tosiaan oli ja uskoi kyseessä olleen viaton erehdys. Niinpä he päästivät miehen vapaaksi.

Lue myös:

    Uusimmat