(Heartagram/HMC)
Ville laulaa, Ville säveltää, Ville sanoittaa ja Ville oletettavasti myös makaa. Siihen kun lyödään vuosia hioutunut kuuliainen soittajapoppoo Kaasun, Burtonin, Migen ja Linden muodossa kasaan, on tulos taattu.
Mutta tässä tapauksessa laatu on hieman liiankin tasainen, eikä teos tule koskaan myymään edeltäjiään paremmin. Venus Doomin nimisinkku soitettiin pilalle radiossa jo ennen levyn julkaisua, mutta sen hittipotentiaalin pystyi todistamaan vaisuksi jo etukäteen kuultuna. Tosin Suomessa HIMin biisi on listaykkönen, vaikka ääniraidalle olisi tarttunut vain Ville Valon hyräilyä miestenhuonekäynnillä.
Korviaan enemmän raskaan heavymusiikin antimilla ravinnut henkilö sen sijaan osasi odottaa levyn loppuosalta enemmän, kun ilmoille kajahti kakkosraita Love in Cold Blood. Se tempaa svengillään mukaansa - tällainen termi sallittakoon kun muistetaan Villen tausta iskelmäfanina ja -muusikkonakin Agents- ja Kari Tapio -yhteistöistä.
Ennenkin HIMiä kuunnelleita kuluttajia miellyttävä levy saavutti kohtalaisia listasijoituksia ympäri maailman, mutta albumin tasapaksu olemus jättää sen vaille suurmenestystä.
Surullisin ote levyltä on The Kiss of Dawn, joka on Villen tribuutti itsemurhan tehneelle ystävälle. Biisi itsessään rokkaa kontekstinsa huomioon ottaen yllättävänkin hyvin.
Levyn teon aikana Ville Valo kärsi päihdeongelmista. Olisi mielenkiintoista kuulla miehen itsensä mielipide siihen, miten tämä kuuluu Venus Doomilla.
Levyn viimeistely hittituotteeksi olisi tullut ehkä suorittaa vasta, kun Ville oli saanut päänsä selväksi. Niin suunnattoman tärkeä ja lahjakas henkilö Ville Valo on bändilleen.