Hillitsee nälkää ja hoikistaa – tässäkö kaikkien aikojen paras aamiaisruoka?

Voisiko epäterveelliseksi parjattu kananmuna olla sittenkin kaikkien aikojen paras aamiaisruoka?

Monet ihmiset ovat karttaneet kananmunaa ruokavaliossaan, sillä sen on todettu vaikuttavan haitallisesti veren kolesterolipitoisuuteen. Viime vuosina saatujen tutkimustulosten perusteella kananmunaa on kuitenkin syyllistetty turhaan. Perusterveen ihmisen ei tarvitse vältellä kananmunia.

Lue myös:

Monipuolinen terveyspommi

Kananmuna on ravintosisällöltään yksi monipuolisimmista ruoka-aineista. Valkuainen sisältää pääosin proteiinia, vettä ja joitain kivennäisaineita. Keltuaisessa on rasvaa, kaikkia rasvaliukoisia vitamiineja, kivennäisaineita ja proteiinia.

– Suurin osa väestöstä voisi syödä neljä kertaa viikossa kananmunaa. Kanamunasta löytyy lähes kaikkea muuta terveellistä paitsi C-vitamiinia, jos sen sisältämää kolesterolia ei huomioida. Munista saa muun muassa valkuaisaineosia, jotka laskevat verenpainetta ja toimivat tiettyjä virustauteja vastaan, lisäksi niiden keltuaisen väriaineita tarvitaan estämään silmänpohjan rappeumaa, kananmunien terveellisyyttä tutkinut Turun yliopiston professori Rainer Huopalahti toteaa.

Kananmuna auttaa hoikistumaan

Amerikkalaisen yliopistotutkimuksen mukaan kananmunien syömisellä aamiaiseksi on yhteys painonpudotukseen.

Tutkimuksessa tarkkailtiin 160 ylipainoisen ihmisen aamiaistapoja ja sitä, miten aamiainen vaikuttaa laihtumiseen. Tutkimuksessa todettiin että kananmunia aamiaiseksi nauttinut ryhmä laihtui enemmän kuin ryhmä, joka nautti aamiaisellaan baageleita. Kananmunia syöneet ihmiset olivat myös pirteämpiä päivän aikana. Muna-aamiainen pitää ihmisen kylläisenä ja ehkäisee napostelua, mutta kananmunan valmistustavallakin on merkitystä. Älä siis paista munaa voissa, vaan keitä se!

Hoikistavan vaikutuksensa lisäksi kananmunien on todettu sisältävän koliini-nimistä B-vitamiinia joka vaikuttaa positiivisesti sydämen, verisuonten ja hermoston toimintaan.

Pidä munatauko!

Cambridgen yliopiston Neuron-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että kananmunan valkuaisen runsaat proteiinit auttavat vapauttamaan kehoon oreksiini-nimistä hormonia. Kyseinen hormoni vaikuttaa esimerkiksi ruokahaluun ja virkeyteen.

Tutkijat kehottavatkin ihmisiä syömään töissä välipalaksi kananmunia, jotta he jaksaisivat tehdä työnsä paremmin. Munatauko piristää päivää!

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat