Jukka ja Chachi Hildén saapuivat TTK-yleisöön.
Jukka ja Chachi Hildén saapuivat sunnuntaina 7. marraskuuta Tanssii Tähtien Kanssa -kauden kymmenennen jakson liveyleisöön kannustamaan tähtiä.
Jukka Hildén kisasi viime kaudella tanssiohjelmassa yhdessä Katri Mäkisen kanssa. Hän muistelee omaa tanssitaivaltaan lämmöllä.
– Tää oli itselle, sellainen, että hyppäsi täysin uuteen ja tuntemattomaan. Siinä oppi itsestään ja elämästä aika paljon uutta. Katri on fantastinen tanssiopettaja, ammattilainen, mies kuvailee.
– Se oli tosi hienoa aikaa. Vielä koronan syövereissä pääsi tekemään tämmöstä. Ihana tulla tänne oman vaimon kanssa, kun aikaisemmin on ollut tuolla ylhäällä kattelee, kun vaimo tulee tänne ja jännittänyt esitystä.


