Helsingin väkiluku saavutti uuden rajapyykin.
Helsingin kaupunki kertoi aiemmin odottavansa kaupungin väkiluvun ylittävän 700 000 asukkaan rajan elokuun puolivälissä.
Odotus osui oikeaan, sillä raja ylittyi 14.elokuuta kello 00.03, kun 700 000. helsinkiläinen syntyi naistenklinikalla.
Naistenklinikka postasi ilouutisen Instagramiinsa.
– Onnea koko perheelle. Helsingin pormestari Daniel Sazonov kävi aamusta Naistenklinikalla onnittelemassa perhettä, postauksen yhteyteen on kirjoitettu.
Edellisen kerran vastaava rajapyykki ylittyi kaupungin tiedotteen mukaan vuonna 2012, kun 600 000 asukkaan raja rikkoutui Helsingissä.
Väkiluvun kasvun taustalla on erityisesti ulkomailta ja muualta Suomesta tuleva muuttoliike. Viime vuonna Helsinkiin muuttaneista viidennes muutti ulkomailta.
Väestöennuste 700 000 asukkaan rajan ylittymisestä perustuu Helsingin kaupunkitietopalveluiden laskelmaan. Tilastokeskus julkaisee lopulliset kuukausitason väestötiedot ensi vuoden puolella.

