Helsinkiläinen isä keksi oivallisen kikan puklu- ja ruokatahroille: Taskusta löytyy täydellinen apuväline – vain haju jää jäljelle
Helsinkiläisen miehen käytännöllinen kikka tahroja vastaan voi pelastaa noloilta tilanteilta kiireisessä vauva-arjessa.
Hektistä arkea elävä kaksosvauvojen isä on usein joutunut kiperään tilanteeseen, jossa farkut tai suorat housut ovat tahriintuneet joko puklusta tai ruuasta. Asiakastyötä tekevälle likaiset housut eivät sovi.
– Puurot päätyvät housuille lähes päivittäin, isä kertoo kahden taaperon kanssa elämisestä.
Apu löytyi yllättävästä välineestä. Tavallinen muovinen kärrypoletti on pelastanut useaan otteeseen noloilta tilanteilta.
– Huomasin, että kärrypoletti pääsee hyvin farkkukankaan pintaan kiinni rikkomatta sitä. Hieman vettä pintaan ja puhdasta tulee, isä iloitsee.
Aiemmin hän oli käyttänyt kynsisaksia, mutta kyseinen metodi vain pilasi farkkujen pinnan.
Veteen kastettu kärrypoletti toimii monille erilaisille kankaille, mutta ihmeisiin sekään ei pysty.
– Eihän se mikään Vanish ole eikä hajujakaan poista, mutta useasti olen päässyt lähtemään töihin tahriintuneissa housuissa juuri poletin ansiosta.
Katso videolta, kuinka tehokkaasti tahra poistuu!
Video: Lukijan video
Uusimmat
-
15:43
Seuraa suorana noin kello 17: Nasan luotain palaa historialliselta asteroiditehtävältään – pudottaa näytteet Utahin autiomaahan
-
15:35
Laiton polttoainevarasto räjähti Beninissä – kymmeniä kuollut
-
15:34
Työtaistelut hallitusta vastaan alkavat – näin työnseisaukset ja ulosmarssit iskevät Suomeen
-
15:32
Darcey halusi vain parantua rintasyövästä: "En osannut odottaa sitä, mitä tuli sen jälkeen"
-
15:30
Kuvat julki Mika Salon hääjuhlasta Suomessa – avioitui Annica-vaimonsa kanssa aiemmin Las Vegasissa
-
15:01
Marcus Rashford romutti ökyautonsa
-
14:57
Jättisalama hämmästytti Helsingissä – kuinka epätavallinen se todella oli?
-
14:49
Red Bullin nerokas temppu paljasti porsaanreiän – 26 kierrosta keskeyttäneenä ollut Sergio Perez käskettiin takaisin radalle
-
14:20
Mercedeksen sisällä kipinöi: George Russell sai tiukkasanaisen käskyn tiimiradiossa
-
14:19
Pohjois-Kosovossa puhkesi jälleen levottomuuksia
-
14:15
Kevin Costner ja ex-vaimo Christine Baumgartner pääsivät sopuun eroasioista kuukausia kestäneen oikeustaistelun jälkeen
-
14:04
Näin ruutuaika voi vaikuttaa pikkulapsiin – tutkimus löysi yhteyden kehitysviiveisiin
-
13:56
Suomalaisten sotilaiden muistomerkki kadonnut Karjalassa
-
13:27
Mieletön ME-murskaus – etiopialaisjuoksijalta hurja aika Berliinissä
-
13:22
Näin rikottiin jalkapallon pomputtelun maailmanennätys – salaisuutena erityinen strategia
-
13:06
Kirja-arvio: Sota ja rangaistus – Putin, Zelenskyi ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan
-
13:04
ISW: Ukraina etenee venäläisten linjojen läpi Verbovessa – MTV seuraa sotaa
-
13:04
Herttuatar Meghan ja prinssi Harry osallistuivat Kevin Costnerin varainkeruutilaisuuteen – yllättivät näyttelijän palkinnolla
-
13:01
Raju taklaus aiheutti Ilvekselle pahan menetyksen – tästä ei tuomarin käsi noussut: "Oli itsekin huolimaton siinä"
-
12:58
Nainen osti taulun kirppikseltä neljällä dollarilla – vuosia myöhemmin selvisi ostoksen todellinen arvo
-
Lataa lisää