Helena Petäistön kolumni: Sosiaalipolitiikka on noussut jälleen framille inhimillisessä Euroopassa

"Eurooppaa tarvitaan, jotta globalisaatio pysyy inhimillisenä", kuului intialaisen talousgurun toteamus jo yli kymmenen vuotta sitten.

Paradoksaalista on, että kaikista maanosista Eurooppa kuluttaa eniten rahaa sosiaaliturvaan, mutta siitä huolimatta Euroopan unionilla ei ole koskaan ollut yhteistä sosiaalipolitiikkaa ja tuskin sitä koskaan tuleekaan.

Lue myös: Helena Petäistön kolumni: 40 vuotta sitten Ranska mullistui – nyt Mitterrandin perintö on täysin kuollut

Asialle kuitenkin herättiin taas koronaviruksen myötä. Eurooppalainen sosiaalipolitiikka palasi keskustelunaiheeksi Manner-Euroopassa.

Jokainen puheenjohtajamaa vuorollaan pyrkii nostamaan esille jonkin tärkeäksi katsotun asian, joka periaatteessa heijastaa unionin enemmistön pyrkimystä.

Vuonna 2019 EU:n puheenjohtajamaana toimiessaan Suomi nosti keskiöön huolestuttavan kehityksen, demokratian rapautumisen eräissä EU-maissa, ja vaati unionin aluetukien ehdollistamista demokratian toteutumisen kanssa.

EU-jäsenyyden perusedellytyksen, demokratian, vaarantuminen kuuluu ehdottomasti niihin asioihin, joissa EU:n on pysyttävä valppaana.

Pohjoismaissa vähemmän puhetta

Tänä vuonna pandemian puristuksessa Portugali puolestaan huolestui monien muiden maiden tavoin hyvinvointivaltion rapautumisesta ja nosti framille eurooppalaisen sosiaalipolitiikan. Porton ylimääräinen huippukokous huhtikuun lopussa oli kutsuttu koolle juuri tästä syystä.

Pohjoismaissa asiasta on puhuttu vähemmän kuin Manner-Euroopassa, jossa äänensävyt ovat selvästi muuttuneet jopa kaikkein talousliberaaleimmissa piireissäkin.

Manner-Euroopassa käyty keskustelu EU:n laajasta merkityksestä ja perusajatuksista on ollut mielenkiintoista aikana, jolloin Suomessa on keskitytty vain lyhytjänteiseen kiistelyyn nettomaksuosuudesta – siitäkin huolimatta, että nettomaksuosuutemme on paljon pienempi kuin mitä se muun muassa Ruotsille on.

Lue lisää: Helena Petäistön kolumni: Johtajuuden puute kalvaa EU:n kannattajia Suomessa – jos nyt sössimme, joudumme samaan sakkiin Unkarin ja Puolan kanssa

Sitä paitsi, juuri Ruotsista lähti pyrkimys katsoa unionin kehittämistä uudessa valossa, kun Göteborgissa pidettiin ensimmäinen sosiaalinen huippukokous neljä vuotta sitten.

Saksan liittokansleri Angela Merkel keksi jo vuosia sitten Euroopalle nimityksen  ”sosiaalinen mestari”, joka antaa kansalaisilleen puolet koko maailman yhteensä antamasta sosiaaliturvasta, vaikka se tuottaakin vain 20 prosenttia maailman varallisuudesta.

Ajat ovat sen jälkeen muuttuneet: Paitsi maahanmuuton myös vuonna 2008 aloitetun tiukan talouskurimuksen seuraukset ovat näkyneet populismin rajuna nousuna, ja tietoisuus puhtaan talousliberalismin puutteista on herännyt kaikkialla Euroopassa.

Ilmassa vissiä muutoshenkeä

Porton huippukokousta johtanut EU:n presidentti Charles Michel puhui uudesta kollektiivisesta vaistosta ja paluusta lupauksiin, joita toisen maailmasodan raunioilla tehtiin tasa-arvoisten mahdollisuuksien maanosasta ja jokaisen eurooppalaisen arvokkuuden säilyttämisestä.

Ne ovat hänen mielestään paitsi Euroopan rauhan, myös vaurauden pohja.

"Vuosikymmenien ajan olemme rakentaneet Eurooppaa pääasiassa yhden indikaattorin, nettokansantuotteen pohjalta, joka viitoittaa talouskehitystä", totesi Charles Michel Portossa painottaen, että nyt kun digitaalisen kehityksen ja ilmastonmuutoksen myötä ollaan ottamassa käyttöön uutta kompassia, eivät pelkästään talousperusteet riitä, vaan nyt tarvitaan paljon sitä, mitä hän nimittää kollektiiviseksi tietoisuudeksi. 

Lue lisäksi: Helena Petäistön kolumni: Mikä ihmeen ENA? Tällainen kirjainyhdistelmä löytyy myrskyn silmään joutuneen VTV:n Tytti Yli-Viikarin koulutuslistalta

Näin siis Porton juhlapuheessa niin kuin juhlapuheissa yleensä. Mutta kun sellainenkin talousliberaali ajattelija kuin ranskalainen Nicolas Baverez, Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin ajatusten airut Ranskassa, kääntää kokkaansa monien muiden jälkeen, on syytä huomioida, että ilmassa on kuin onkin vissiä muutoshenkeä.

Baverez kysyy, miksi ihmeessä eurooppalainen sosiaalipolitiikka nousee nyt pinnalle, kun EU:ta on aina yhteisestä sopimuksesta rakennettu talousyhteistyölle, ja sosiaalipolitiikka on jätetty jokaisen jäsenmaan omalle vastuulle.

Tähän on tosin väliin huomautettava, että kyllä eurooppalaista sosiaalipolitiikkaa on tosiasiassa aina tehty, mutta ikään kuin huomaamatta ja sivutuotteena, kun on pyritty optimaalisesti toimivaan yhteismarkkina-alueeseen.

Edessä riskialtis aika

EU:n aluetuet ja koheesiorahastot perustuvat juuri siihen, että koko markkina-alue pyritään saamaan niin vauraaksi, että se hyödyttäisi kaupankäyntiä. Siitä Suomikin on hyötynyt.

Baverez’n mukaan koronapandemia on ollut yksi suurista herättäjistä, vaikka Euroopan rokoteyhteistyö on sujunut hänen mielestään jopa odotettua paremmin, ja nyt Euroopan talouskasvukin on rohkaisevaa; 4,2 prosenttia tänä vuonna, 4,4 prosenttia ensi vuonna.

Mutta hän muistuttaa, että edessä on vääjäämättä riskialtis aika: Ranskan ja Saksan vaalit tuovat epävarmuutta, Ranskassa populismin ja Saksassa epävarmuuden muodossa Merkelin kauan kestäneen vakaan kauden jälkeen. Pitkän pandemian vaikutukset talouselämälle tuovat vääjäämättä inflaation, konkurssien ja kasvavan työttömyyden vaaran. 

Lue myös: Helena Petäistön kolumni: Merkelin tilalle EU-pöytien kokeneimmaksi on nousemassa mies, joka yllätti tavoillaan Ranskan presidentti Macroninkin

Ennen kaikkea Baverez myöntää, että EU:ssa on havahduttu sille, että vuosien 2008–2009 talouskurin aikana sosiaalipolitiikka unohdettiin ja vasta liian myöhään huomattiin, mikä inhimillinen katastrofi siitä seurasi.

Talousliberaalin Baverez’n mielestä Porton sosiaalihuippukokous oli hyödyllinen, sillä se ei ollut vain silkkaa julistusta, vaan tarttui kolmeen hyödylliseen päämäärään; työllisyystavoitteen nostamiseen, jatkuvan koulutuksen lisäämiseen ja köyhyyden kitkemiseen.

"Nyt puhutaan entistä tarkemmin konkreettisista tavoitteista, ei pelkästään harmonisoinnista", kiittelee Baverez.

Muutos ei vain Euroopassa

Baverez’n mukaan totuttu ajatusmalli ei ole muutoksessa enää vain Euroopassa, vaan maailmanlaajuisesti, siitä hyvänä esimerkkinä Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin talouspolitiikka.

"Thatcherin ja Reaganin vuonna 1979 aloittama puhtaasti liberaalin talouspolitiikan kausi maailmassa on tullut tiensä päähän ja nyt kaikkialla ymmärretään valtion roolin tärkeys", hänkin jo toteaa.

Tällaisesta puheesta voi päätellä, että pohjoismaisen sosiaalisen markkinatalouden malli on tunkeutunut aina ranskalaisten ultraliberalismiksi kutsuman ajatusmallin ytimeen asti.

Lue lisää: Helena Petäistön kolumni: Ex-presidentin vankeustuomio oli kova uutispommi – ei vain Sarkozylle itselleen vaan koko Ranskalle

Nyt jopa Baverez peräänkuuluttaa eurooppalaisen kapitalismin mallia. Sitähän talousliberalismin äänitorvi ja EU-piireissä arvostettu brittilehti Financial Times on toki kaivannut jo pitkään. 

Baverez perustelee vaatimustaan "siedettävästä kapitalismista" sillä, että taistelussa ilmastonmuutosta vastaan tarvitaan ennen kaikkea yritysmaailmaa. Jotta aiempia sosiaaliseen katastrofiin johtaneita virheitä ei tehtäisi uudelleen, tarvitaan säätelyä, toisin sanoen talous- ja sosiaalipolitiikan yhteensovittamista.

Sosiaalipolitiikka jäsenmaiden tontilla

Intia on antanut maailmalle lukemattomia tunnettuja talousjohtajia ja -guruja, joiden nimet ovat toinen toistaan oudompia.

Nyt harmittaa, ettei tullut painetuksi mieleen heistä sitä, joka kaipasi kauaskantoisesti Eurooppaa globalisaation inhimillistäjäksi jo kauan ennen presidentti Donald Trumpin valintaa Yhdysvalloissa, populismin ryntäystä Euroopassa ja Kiinan kiivasta nousua koko maailman haastajaksi armottomilla ehdoillaan.

Kuinka oikeassa hän olikaan!

Eurooppalaisesta sosiaalipolitiikasta vielä sen verran, että se tontti pysyy tiukasti jäsenmailla. Viimeaikaiset äärimmäisen vaikeat keskustelut Ranskan presidentti Emmanuel Macronin kuningasajatuksesta ja EU-komission aloitteesta, että kaikille eurooppalaisille taattaisiin minimipalkka, ovat ajaneet karille.

Lue lisäksi: Suomen "sulku" ei ole mitään verrattuna Euroopan lockdowneihin – ranskalaiset pelkäävät 55 kauhun päivän toteutumista uudelleen

Viimein on hyväksytty se, että Pohjoismaissa käytössä oleva työehtosopimusmalli toimii yhtä hyvin takaamaan sen, mihin minimipalkkaidealla pyritään; takaamaan sellaisen palkkatason, että jokainen kykenee elämään tekemällään työllä. Euroopassa voi siis olla useita erilaisia toimivia sosiaalipolitiikan malleja.

Se ei tietenkään estä sitä, että vaikkei EU:lla ole yhteistä sosiaalipolitiikkaa, unionilla voi olla kansallista sosiaalipolitiikkaa täydentävä rooli.

Puutteista ja haparoivasta alusta huolimatta EU:n vahva toimiminen pandemian torjunnassa ja rokotteiden hankinnassa on siitä hyvä esimerkki.