Saksan uusi hallitusohjelma näyttäisi olevan omiaan palauttamaan kauan yskineen Pariisi-Berliini-akselin toimintakyvyn. Kolmen puolueen kompromissi uudenlaisen koalitiohallituksen muodostamiseen Saksassa lienee sopiva pohja myös Saksan ja Ranskan väliseen kompromissiin. Kompromissin kaksi puolta ovat jätti-investointien ja terveen taloudenpidon yhteensovittaminen, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Helena Petäistö.
Vaikka Suomessa on pitkään ja hartaasti päivitelty sitä, miten Saksan lähtö mukaan EU-maiden yhteiseen elpymispakettiin tuli meille niin täysin puun takaa, siitä huolimatta mentiin taas samaan lankaan. Aina viime keskiviikkoon asti vakuuteltiin itselle ja muille, ettei Saksan hallituksenvaihdos muuta yhtään mitään, vaan liittokanslerin Angela Merkelin valtiovarainministerinä toiminut Olaf Scholz jatkaa Merkelin linjaa.
Se osoittautui toiveajatteluksi vailla parempaa pohdintaa.
Ranskalla ja Saksalla nyt sama suunta
Merkelin linja on passannut maamme monelle peräkkäiselle hallitukselle niin erinomaisesti, että käytännössä ilmasilta Helsingistä Berliiniin on ollut silmiinpistävästi lähes ainoa kulkureitti Manner-Eurooppaan. Liian kaukaisiksi olivat jääneet pääministeri Paavo Lipposen varoitukset siitä, että lopulta Berliini ja Pariisi löytävät aina toisensa, joten kanavat olisi aina pidettävä auki unionin pohjana olevan akselin molempiin suuntiin.
Luonnollisestikaan mikään tulevassa kuviossa ei ole vielä kirkossa kuulutettua: Saksan tuleva koalitiohallitus sosialidemokraattien, vihreiden ja liberaalipuolue FDP:n kesken on vielä yhtä outo ja koettelematon Saksan sisäpolitiikan kuin Pariisi-Berliini -akselinkin pohjana. Vasta joulukuun 6. päivän jälkeen alkaa kokemusta tulla.
Mutta sen perusteella, millaiset reaktiot ovat Pariisissa olleet, odotukset Merkelin kautta tiiviimmästä yhteistyöstä Berliinin ja Pariisin välillä ovat korkealla. Molemmilla mailla tuntuu olevan nyt selkeästi sama päämäärä: Nykyisten uhkien maailmassa Euroopan unioni on saatava nykyistä toimintakykyisemmäksi ja vahvemmaksi niin ilmastonmuutosta kuin geopoliittisia haasteita vastaan. Molemmissa päissä tuntuu olevan sama ymmärrys siitä, että käsissä oleva savotta on valtava ja siihen on tartuttava heti.
Suomi vaatii EU:lta kaikkea ja valittaa siitäkin, kun unionia yritetään korjata
Suomessa on joiltakin tahoilta jo ehditty nostaa esille liittovaltiomörkö, kun mitään muuta vastausta ei uusiin haasteisiin äkkiä löydy. Toivoa sopii, ettei sellainen kuitenkaan kuulu hallituksen reaktioihin.
Suomessa on monilla tahoilla tapana vaatia EU:lta suureen ääneen kaikkea mahdollista ja moittia sitä toimintakyvyttömäksi. Mutta heti, kun unionin toimintakykyä pyritään parantamaan ja lisäämään sen resursseja, kuuluu meiltä yhtä äänekäs vastalause. Nyt Saksan uusi hallitus on valmis jopa rukkaamaan EU:n perussopimusta niin, että unionista saataisiin nykyistä ketterämpi toimimaan nopeasti. Lisäksi nyt myös EU-parlamentille olisi halu antaa oikeus lakialoitteiden tekemiseen. Tähän asti aloitteenteko-oikeus on ollut komissiolla.
Mutta suurin yllätys meillä lienee ollut se, että Saksan uusi hallitus suhtautuukin Suomessa odotettua avoimemmin EU:n budjettisääntöjen uudistamiseen. Vaikka sääntöjen uudistamistyö on jo aloitettu ja se on määrä myös valmistua ensi vuonna, silti Suomesta on lähtenyt vaatimuksia siitä, että pandemiaa edeltäneisiin sääntöihin on palattava ja nopeasti.
Saksa "ei voi toimia kuin pieni Pohjoismaa"
Monien mielissä vanhoihin sääntöihin paluun takuumiehenä näyttäytyi ennen kaikkea Scholzin hallituksen valtionvarainministeri, liberaalipuolue FDP:n tunnetusti tiukan kuripolitiikan airut Christian Leidner. Saksan hallitusohjelmaan ei ole kuitenkaan kirjattu mitään ylittämättömiä punaisia linjoja, vaan siinä todetaan, että maan hallitus on valmis kehittämään EU:n budjettisääntöjä ”varmistaakseen talouskasvun, velkakestävyyden ja ympäristöinvestoinnit”. Myös sääntöjen yksinkertaistamista vaaditaan.
Suuren saksalaiskanavan ZDF:n haastattelussa Leidner pamautti suoraan: ”Emme me voi toimia kuin joku pienempi Pohjoismaa”! Ja perustelutkin sille tulevalta valtionvarainministeriltä löytyivät: ”Ajat muuttuvat. Euroopan nykyistä pandemian jälkeistä tilannetta ei voi verrata vuosiin 2010 ja 2018”. Leidnerin mielestä Euroopan suurimmalla talousmahdilla on erityinen vastuu: ”Toisaalta se merkitsee inflaation ja velkaantumisen hillitsemistä, toisaalta vastuuta euroalueen koossa pysymisestä sekä alueen vakauden ja myös sen takaamista, että muutkin maat kykenevät investoimaan”.
Scholzilla on edessään massiiviset, nopeutetut investoinnit ilmastonmuutoksen vaatimaan teknologiaan ja digitalisaatioon, mutta kaiken kukkuraksi tulevat myös maan retuperälle jätetyn infrastruktuuriin uudistaminen. Merkelin jälkeensä jättämä työmaa on valtava ja vaativa. Siinä Saksa tarvitsee niin joustoja budjettisääntöihin kuin eurooppalaista investointikapasiteettia. Saksan ja Ranskan väliseen kompromissiin kuulunevat sekä massiiviset investoinnit että talouden tasapainoon paluu vuonna 2023.
Valtaisia urakoita ripeästi
Scholzin hallituksen kirjauksista löytyy monia jättiurakoita. Maan mahtava autoteollisuus rukataan uuteen malliin, mikä merkitsee siirtymistä nollapäästöautoihin jo vuonna 2035. Uusiutuvien energioiden osuus sähköntuotannossa on määrä nostaa nykyisestä 40 prosentista 80 prosenttiin vuonna 2030. Se merkitsee muun muassa hiilen korvaamista kaasulla jo vuonna 2030 eikä vasta vuonna 2038 kuten Merkel oli kaavaillut.
Myös Saksan ulkopolitiikan linjauksissa on näkyvissä muutoksia. Vihreiden Annalena Baerbockin saama ulkoministerin salkku merkinnee muun muassa sitä, että demokratian puolustaminen nousee aiempaa tärkeämmäksi kanssakäymisessä muun muassa Kiinan ja Venäjän ja miksei Afrikan maidenkin kanssa. Sotatantereille Saksa tuskin kuitenkaan lähtee. Myös Ranskan lanseeraama ”eurooppalainen suvereniteetti” löytyy uuden hallituksen sanavarastosta, mutta merkitseekö se Saksalle Euroopan puolustusyhteistyötä, se jää nähtäväksi.
Mutta monilla muilla tantereilla ja mantereilla näyttäisi avautuvan merkittävää yhteistyötä Berliinin ja Pariisin välillä. Euroopan unionin lisäksi nykytilanteessa vahvistusta kaipaavat myös useimmat keskeiset kansainväliset järjestöt. Ja mielenkiintoista on, näkeekö planeetanlaajuinen ilmastoelin vielä päivänvalon. Ranskan ensi kevään presidentinvaalien jälkeen pitäisi uuden yhteistyön lähteä käyntiin täysin palkein, ja siihen on Suomenkin varauduttava.
