Helena Petäistön kolumni: Johtajuuden puute kalvaa EU:n kannattajia Suomessa – jos nyt sössimme, joudumme samaan sakkiin Unkarin ja Puolan kanssa

Edes EU:n "nuukasta nelikosta" yksikään maa ei suhtaudu yhtä kielteisesti EU:n elvytyspakettiin kuin Suomi. Mikä meni siis pieleen maassa, jossa kansalaisten EU-kannatus on ollut yksi Euroopan korkeimpia? Missä luuraavat EU:n puolustajat, ja missä on Suomen EU-kannattajien johtajuus ja rohkeus, kysyy MTV Uutisten kolumnisti Helena Petäistö.

Kun muuan poliittinen noviisi nimeltä Emmanuel Macron päätti lähteä tavoittelemaan Ranskan presidentin virkaa, häntä varoitettiin kokeneilta tahoilta: EU:sta ei sitten kannata puhua yhtään mitään eikä ainakaan mitään positiivista. Sehän vain lisäisi pahimman vastustajan, äärioikeiston Marine Le Penin kannatusta, sillä tämä osasi syyttää Brysseliä kaikista Ranskan ongelmista.

Hullun uhkarohkeana pidetty Macron teki juuri päinvastoin: Hän toi kaikkien vaalikokoustensa estradille Ranskan lipun rinnalle näkyvästi myös EU:n lipun, mikä oli Ranskassa ennenäkemätöntä. Koko kampanjan ajan hän puhui selväsanaisesti ja pelkäämättä Euroopan unionin eduista ranskalaisille, hehkutti eurooppalaisen yhteistyön voimaa muun maailman haasteissa ja EU:n tuomaa turvaa ranskalaisille, joita tulevaisuus huolestuttaa jostain syystä aina enemmän kuin muita Euroopan kansalaisia.

On totta, että Macron on poikkeuksellisen vakuuttava, loistava puhuja, sillä poliitikoille harvinainen filosofin loppututkinto on antanut hänelle vahvat debattitaidot, siis kyvyn perustella aina hyvin kantansa. Kun Macron sitten voitti kuin voittikin vaalit ja sai itselleen länsimaiden vahvimman presidentinviran, hänen voitonjuhlassaan kajahti ensin Euroopan unionin hymni, Beethovenin Hymni ilolle, ja vasta juhlan lopussa soi Marseljeesi. Kukapa olisi sellaista ihmettä uskonut itseriittoisten gaullistien tasavallassa?

Jos sellainen maanosan suurvalta kuin Ranska tuntee tarvitsevansa Eurooppaa, pitäisi sen jo osoittaa EU:n merkitystä unionin muillekin jäsenmaille. Mutta kun EU:n varsinainen supervaltakin, Saksa, tunnisti pandemian aiheuttaman talousromahduksen edessä ennen kaikkea Euroopan markkinoiden tärkeyden itselleen, ei minkään maan pitäisi epäröidä lähteä mukaan yhteiseen operaatioon.

Ja jos sekä Yhdysvallat että Kiina elvyttävät moninkertaisesti enemmän kuin Eurooppa, täytyy niillä olla siihen vahvat perustelunsa tässä pandemiatilanteessa. Vai onko Suomella joku viisasten kivi?

Kun tiukan talouskurin papitar Angela Merkel taipui kuilun partaalla eurooppalaiseen elvytykseen yhteismarkkinoiden pelastamiseksi, ja kun jopa Karlsruhen pelätty perustuslakituomioistuin katsoi, että elvytyspaketin kaatamisesta olisi Saksalle enemmän haittaa kuin hyötyä, olisi luullut Suomellekin olevan mahdollista tulla samoihin johtopäätöksiin ja poliitikoillemme helppoa puolustaa elvytyspakettia ja EU:ta.

Bundestagissa, Saksan parlamentissahan, EU:n elvytyspaketti meni selkeästi läpi. Tähän mennessä lähes kaikki jäsenmaat ovat saaneet ratifioinnin hoidetuksi. Suomen lisäksi vain Puola uhkaa olla jälleen kerran ongelmatapaus. Siellä läpimeno parlamentissa saattaa olla muutamasta äänestä kiinni, todennäköisesti paketti kuitenkin hyväksytään opposition tuella.

Sen sijaan luulisi Suomessa suurta ihmetystä herättävän se, ettei edes EU:n "nuukassa nelikossa", Hollannissa, Itävallassa, Ruotsissa ja Tanskassa, ole syntynyt samanlaista inttämistä kuin meillä, vaan muualla kansalaiset tiedostavat meitä paremmin EU-jäsenyyden hyödyt. Sen jälkeen kun Hollannin tiukkapipo pääministeri sai varmistetuksi, että etelänmaat ymmärtävät, mihin elvytysrahat on kohdennettava, ovat "nuukatkin" olleet tyytyväisiä. Silloin pitäisi Suomessakin hälytyskellojen soida: Onkohan meillä tapahtunut joku väärinkäsitys, kun samanmielisetkään eivät ole samoilla linjoilla kanssamme?

Päinvastoin jokaisen EU:ta kannattavan suomalaispoliitikonkin olisi helppo löytää perusteluja sille, mitä hyötyä Suomelle on sekä EU-jäsenyydestä että EU:n elvytyspaketista. Siitä vain pitäisi olla kertomassa kansalaisille selkeästi ja isoon ääneen eikä jättää koko ilmatilaa EU:n vastustajien mekastukselle. Ei, vaikka kuntavaalit ovatkin tulossa.

MTV:n kyselyn mukaan Suomen taloustieteilijöiden enemmistö arvioi elvytyspaketin hyödyntävän Suomen taloutta, eivätkä edes kaikkein kriittisimmätkään ekonomistit kaataisi pakettia. Miksi ihmeessä heidän päätelmiään ei tuoda enemmän esille poliittisessa debatissa?

Tärkeän kortensa kekoon on tuonut yksi arvostetuimmista ekonomisteistamme, Sixten Korkman, jota ei kukaan ole voinut koskaan syyttää lepsuilusta. Korkman on laskenut, että EU:n yhteismarkkinoilla olo hyödyttää Suomea joka vuosi 13 miljardin euron verran. Siinä on selkeää argumenttia kaikille turuilla ja toreilla pönöttäville poliitikoille.

Nykyistä enemmän olisi myös syytä siteerata taloustieteen nobelistiamme, kun sellainenkin Suomesta viimein löytyy. Jos nobelistitason ekonomisti Bengt Holmström kertoo, että  yhteisvastuu pakostakin kuuluu toimivaan rahaliittoon, ei siihen pitäisi olla nokan koputtamista. Näinä päivinä tuntuu vain siltä, että Suomessa on yli viisi miljoonaa muutakin talousnobelistia.

Sitä paitsi olisi hyvä tuoda esille sekin seikka, että EU-maiden yhteinen lainanotto on jo nyt ollut menestystarina, sillä maailmassa näyttää olleen puutetta vakaasta ja luotettavasta sijoituskohteesta. Juuri sellaiseksi EU-komission lainanotto osoittautui. Tosiasiassa menestyksekäs elvytyspaketti voi olla myös ratkaiseva etu eurolle, joka on tähän saakka aina jäänyt dollarin varjoon. Dollarin määräävä asema on tehnyt Yhdysvalloista käskyttäjän koko maailmassa. Vasta nyt voi eurolla olla mahdollisuudet samaan juuri tämän Suomessa tuomitun onnistuneen operaation seurauksena.

Entä kaikkien EU:n vastustajien rakastama Italia, josta meillä saa heittää mitä herjaa tahansa, ja se uppoaa aina? Riittää, kun mainitsee, että Italiaan syydetään satoja miljardeja elvytysrahaa, ja puhujan suosio on taattu tupailloissa. EU:n puolustajat voisivat kertoa, että Italia saa elvytyspaketista 79 miljardia euroa avustuksina, mutta kun siitä vähennetään Italian maksuosuus EU:lle eli 48 miljardia euroa, jää jäljelle vain 30 miljardia euroa. Loput osuudesta Italia ottaa lainana. Sitäkin kannattaisi korostaa, että Italia on ollut EU:n suurimpia nettomaksajia aina 1980-luvulta lähtien.

Entä sitten sellainen kirosana kuin EU-vero? Olisiko poliitikkojen syytä muistuttaa, että tosiasiassa kyseessä on kaikkein kivuttomin tapa hoitaa yhteinen velanmaksu? Ehdolla ovat nimittäin haittaverot kuten esimerkiksi muovivero, jolla saisi samalla pienennetyksi ympäristöhaittoja.

Vastustuksen takana kummittelee vieläkin pahempi mörkö, liittovaltio, vaikkei kukaan oikein tiedä, mitä se taas tarkoittaa  -  paitsi tietysti kaikki populistit, jotka ovat tehneet siitä kirosanan. Nykyisessä globaalimaailmassa ei mikään maa ole täysin muista riippumaton, vaan kaikki tukeutuvat toisiinsa. Euroopan unioni, itsenäisten valtioiden kokoonpano, tuntuu olevan lähes kaikille sen ulkopuolisille eräänlainen yhdentymisen malli ja ihanne. Olisi luullut, että Suomen kaltaisen pienen ja syrjäisen maan olisi Siperia opettanut välttämään yksin jäämistä yli kaiken.

Mutta ei! Jopa Suomen EU-mielisin puoluekin, Kokoomus, osoittaa Eurooppa-intonsa suuruutta sillä, että se määrää kansanedustajansa äänestämään tyhjää elvytyspaketista. Viime perjantain Helsingin Sanomien otsikointi "Suomi hukkasi EU-linjansa" osui kerrankin naulan kantaan.

Siihen lisäisin vielä ihmettelyn, mihin Suomesta oikein katosi EU-into ja rohkeus, jotka tekivät meistä varteenotettavan jäsenmaan? Linjattomuus ja innottomuus ovat yhdistelmä, jolla on vaikea vakuuttaa kuulijaa ajamastaan asiasta. Juuri siihen syyllistyivät brexitin vastustajat Britanniassa. Heidän EU-innostaan oli puhti pois, kun taas EU:n vastustajat puhkuivat intoa ja vakuuttivat sillä kuulijansa.

Mihin on Suomesta kadonnut ylipäätään poliittinen rohkeus ja johtajuus? Tasavallan presidentti Sauli Niinistöllä sitä on; se on näkynyt hänen ajaessaan muun muassa yhteistä eurooppalaista puolustusta ja hoitaessaan Venäjän suhteita. Mutta jostain syystä hän on valinnut elvytyspakettiasiassa kamreerin roolin, jolle kirjanpito menee yli kaiken muun.  Seuraukset ovat valitettavasti nyt nähtävissä.

Juuri nyt Suomi tarvitsee vahvoja EU:n puolustajia kaikissa puolueissa. Ranskassa EU:n puolustaminen ja Le Penin pelko yhdistää poliitikkoja yli puoluerajojen. Heitä nähdään jatkuvasti ripirinnan samoissa debateissa ja tv-ohjelmissa. He ovat valinneet selkeästi kantansa eivätkä epäröi tuoda sitä esille. Siihen pitäisi myös Suomessa kiireesti pyrkiä.

Jo Suomen aiempi änkyröinti "nuukien" joukossa vetämässä uutta jakolinjaa unioniin oli haitallista Suomen omille tarpeille unionissa. Jos Suomi sössii EU:n elvytyspaketin, joutuisimme ojasta allikkoon eli samaan sakkiin Unkarin ja Puolan kanssa. Sitäkö meillä todella halutaan?

Tuskin se kuitenkaan merkitsisi elvytyspaketin tai siihen liitetyn seitsemän vuoden budjetin kaatumista. Todennäköisesti EU:lla on varasuunnitelma, Plan B. Niin oli silloinkin, kun Puola ja Unkari uhkasivat kaataa paketin alkuunsa, kun avustusrahojen saanti haluttiin kytkeä maan oikeuslaitoksen ja demokratian tilaan. Budjetti käsiteltäisiin muusta erillään, ja elpymisrahasto olisi jäsenmaiden hallitusten välinen asia. Tässä tapauksessa Suomi jätettäisiin siitä pois. Suomi joutuisi EU:n ulkolinjalle. Sieltä ei enää itselle tärkeitä asioita hoidella.

10:27
Katso myös Uutisaamun debatti: Näin EU:n elvytysrahat tulisi Suomessa käyttää.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja