Helena Petäistön kolumni: Merkelin tilalle EU-pöytien kokeneimmaksi on nousemassa mies, joka yllätti tavoillaan Ranskan presidentti Macroninkin

Kuka nousee Saksan liittokansleri Angela Merkelin jälkeen EU-pöydän pitkäaikaisimman päämiehen pallille, pohtii MTV Uutisten kolumnisti Helena Petäistö. 

Hollannin kuluneen viikon vaalituloksen jälkeen paikka on lankeamassa Euroopan ”nuukan nelikon” nokkamiehelle ja varsinaiselle tavispääministerille Mark Ruttelle – jos Unkarin tuittupäätä, Viktor Orbánia, ei oteta huomioon.

Hollanti ei ole kuitenkaan koskaan halunnut tehdä numeroa itsestään. Vasta Britannian lähtö EU:sta sai Rutten erottumaan tapetista ja astumaan framille.

Kun Saksojen yhdistäjä, liittokansleri Helmut Kohl jätti paikkansa EU-pöydässä 16 vuotta kestäneen mahtikautensa jälkeen, oli hän valinnut perintöprinssikseen Luxemburgin pääministerin Jean-Claude Junckerin, jota hän jopa joskus leikillisesti nimitti pojakseen, ”mein Sohn”. Hyvin Juncker olikin sisäistänyt Kohlin Eurooppa-ajattelun ja jatkoi hänen perintöään pöydässä heristämällä sormeaan aina, kun riitely kävi niin mahdottomaksi, että oli syytä muistuttaa eurooppalaisten vanhasta vaihtoehdosta, juoksuhaudoista.

Merkelin ja Rutten välillä tuskin väreilee samanlaista sielujen sympatiaa. Heillä ei ole samaa puoluetaustaa, vaikka politiikasta toki paljon yhtäläisyyksiä löytyykin: Merkelin ”Germany first” -politiikka toistuu sekä Rutten Hollannin etujen ajamisessa jopa muiden kustannuksella että nuukan nelikon vetämisessä.

Merkel käänsi nuukuudelle kuitenkin selkänsä koronakriisin aiheuttaman pakon edessä, eikä Merkel kristillisdemokraattien maltillisen siiven edustajana välttämättä jaa kaikessa Rutten kovan linjan oikeistoliberaalin arvomaailmaa.

Mutta molemmissa johtajissa on kyllä samanlaista taviksen vaatimattomuutta. Pinttynyt vanhapoika Rutte on vetänyt sen puolen niin överiksi, että vielä 54-vuotiaana maan hallituksen päämiehenä hän asuu opiskelujen jälkeen hankkimassaan pienessä asunnossa, josta hän pyöräilee työpaikalleen pääministerin kansliaan. Kuulemma edes kahvinkeitintä ei hänen huushollistaan löydy, ainoastaan vanha vesipannu sumpin keittämiseen.

Onpa hän tiettävästi tarjoillut hollantilaiseen tapaan joskus jollekin virkaveljelleen pelkkiä voileipiä ja vielä pääministeri Matti Vanhasen mallin mukaan maidon kanssa. Ei siis mitään shampanjaa eikä hienon virka-asunnon loistokkuutta tälle askeetille, joka polkee kerran viikossa opettamaan sosiaalipolitiikkaa Haagin ulkomaalaistaustaisen lähiön oppilaitokseen.

Shampanjan ja kristallikruunujen loisteen Rutte jättää suosiolla Ranskan presidentti Emmanuel Macronille. Tämä ymmärrettävästi yllättyikin melkoisesti vieraillessaan Rutten erikoisessa, pienessä pyöreässä työhuoneessa pienen historiallisen tornirakennuksen ylimmässä kerroksessa lammen reunassa Haagin vanhassa keskustassa. Macronin kysymykseen työhuoneen seinällä olevasta muotokuvasta Rutte vastasi sen esittävän häntä viimeksi edeltänyttä liberaalia johtajaa sadan vuoden takaa.

Jo yli kymmenen vuotta vallassa ollut Rutte on kuitenkin oikea kameleontti, joka muodostaa hallituksia lähes yhtä mutkattomasti niin muiden oikeistopuolueiden kuin vasemmistonkin kanssa.

Visiosta viis, sellaista ei ole yli kymmeneen vuoteen näkynyt. Ihmeellinen teflon-tyyppi hän kuitenkin on, sillä juuri kun hänen kova oikeistoliberaalilinjansa oli johtanut niin pahaan skandaaliin, että hän joutui eroamaan tammikuussa, hän voitti taas vaalit kirkkaasti!

Skandaalin syynä oli hänen hallintokautensa ajalta paljastunut 28 000 ulkomaalaistaustaisen perheen syyttäminen lastentarhamaksujen ja muiden kotiavustusten väärinkäytöstä ja avustusten takaisinmaksuun pakottamisesta niin, että monet perheistä olivat lopulta joutuneet myymään talonsa ja epätoivoisimmat jopa päättämään päivänsä.

Skandaali puhkesi, kun ilmeni, että syytteet olivat olleet perusteettomia. Maan verohallinnon virkamiehet olivat erehtyneet raskaasti.

Rutten ansioksi on todettava, että maa on hänen aikanaan saanut nauttia vakaasta talouskasvusta. Mutta arvostelua on niinikään herättänyt hänen hallituksensa kova höylä koululaitoksen ja työttömien kohdalla samoin kuin eron kasvaminen varakkaiden ja vähäosaisten välillä.

Vanhan kauppiaskansan rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet Rutten alaisuudessa. Kun Rutte nousi valtaan vuonna 2010, annettiin maassa ruoka-apua 50 000 hengelle. Nyt tuo ruoka-avun tarvitsijoiden määrä on yli 150 000 henkeä. Kymmenen vuotta sitten oli maassa 94 000 miljoonatuloihin yltävää kotitaloutta. nyt niitä on 223 000.

Koronakriisin hoito on myös sujunut kehnosti hallitukselta, jota on syytetty paitsi sairaalavuoteiden riittämättömyydestä myös kriisinhoidon sekavuudesta vähintään yhtä paljon, jos ei enemmänkin, kuin Suomen hallitusta, sillä vielä vaalien alla puhkesi Hollannissa jopa mielenosoituksia osin käsittämättömiä rajoituksia, kaiken aikaa vaihtuvia epäselviä ohjeita ja rokotusten kankeaa sujumista vastaan.

Outoa haparointia, kun hallitusta johtaa mies, joka on aina kaikissa vaalidebateissa vahvin ja selvästi pätevimmän oloinen.

Mikä ihme on sitten debattitaitojen lisäksi tämän tiukkapipon kestosuosion salaisuus? Rutten taitava tammikuinen veto erota kesken korona-aikaa oli lopulta aikamoinen säikähdys kansalaisille, jotka näkevät kokeneessa nokkamiehessä kaikesta huolimatta tiettyä turvaa kovina aikoina. Myöskään ketään vahvaa vaihtoehtoa ei ole näköpiirissä.

Vaalikampanjoissaan Rutte osaa viedä maton äärioikeiston alta käyttämällä kovaa kieltä maahanmuuttoasioissa, kun taas vallassa hän toimii käytännössä aivan toisin. Mutta ennen kaikkea Rutte osaa kuulemma olla kaikessa askeettisuudessaankin kansalaisten keskuudessa välitön ja joviaali.

Häntä saa puhutella Markiksi, ja häntä on helppo lähestyä. Se on ero maan entisiin kylmän kalseisiin pääministereihin.

Mutta myös EU-kuviossa Rutte on ollut toista maata kuin edeltäjänsä eikä suinkaan kovin joviaalin maineessa. Tosiasiassa hän poikkeaa ainakin piirun verran siitä, miten hänen edeltäjänsä ovat aina toimineet Euroopassa koko Hollannin pitkän EU-historian aikana. Ennen Ruttea Hollanti ei ollut koskaan tehnyt numeroa itsestään, vaan se on aina tyytynyt olemaan suurin pienten jäsenmaiden joukossa.

Brexitin jälkeen Rutte on alkanut asemoida maataan paremminkin pienimmäksi suurten jäsenmaiden joukossa.

Hollantihan kuuluu EU:n kuuden perustajavaltion joukkoon, ja 85 prosenttia hollantilaisista kannattaa yhä Euroopan Unionia, mikä on unionin korkeimpia kannatuslukuja. Siksipä sen EU-historian yllättävin, suorastaan järisyttävä tapahtuma oli vuoden 2005 kansanäänestys, jossa Hollanti äänesti vähän ennen Ranskaa EU:n perustuslakisopimusta vastaan.

EU-mielisen maan kansanäänestys osui onnettomasti maan poikkeuksellisen sekavaan sisäpoliittiseen tilanteeseen. Itälaajentuminen ja maahanmuutto olivat antaneet äärioikeistolle tuulta purjeisiin ja saaneet kansalaiset unohtamaan perusasiat, jotka heillä oli siihen asti ollut kirkkaina mielessä.

Suomen tavoin on Hollanti myös historiansa ja maantieteensä vanki. Se on pieni pläntti, joka luotiin puskurivaltioksi Napoleonin Ranskaa vastaan. Sitä on aina ollut vaikea puolustaa Saksan, Ranskan ja Britannian puristuksessa, ja Saksan miehitys toisessa maailmansodassa opetti, ettei Hollanti pärjää yksin jäämällä Sveitsin tavoin syrjään.

Hollanti onkin paras esimerkki siitä, miten yhdentynyt Eurooppa on rauhan tae. Nykyään peräti neljännes sen viennistä suuntautuu Saksaan. Vanhalle kauppiaskansalle EU:n yhteismarkkinat ovat totta kai äärimmäisen tärkeät, samoin maatalouspolitiikka tälle Ranskan jälkeen suurimmalle maataloustuotteiden viejälle.

Moniko meistä muuten muistaa, että juuri Hollannin tulppaanimukulapörssi oli aikoinaan koko maailman pörssitoiminnan alku ja juuri? Kun Euroopan mahtimies, aurinkokuningas Louis XIV, oli niin hullaantunut huippukalliisiin tulppaaneihin, että Versaillesin linnan puutarhassa piti istutusten väriä vaihtaa kuninkaan käskystä päivittäin keskellä päivää sen edetessä, hykersivät Hollanninkauppiaat käsiään.

Mutta myös turvallisuussyistä Hollanti on aina ajanut innokkaasti EU:n aina vain syventyvää yhteistyötä. Siksi se on aina heti mennyt kaikkiin kansainvälisiin organisaatioihin YK:sta Natoon, ja heti alusta alkaen myös Euroopan hiili- ja teräsliittoon. Hollannissa on aina ymmärretty, että mitä vakaammat ovat olot, sitä paremmassa turvassa se itse on.

Hollanti ja muut Benelux-maat ovat myös aina halunneet valvoa, etteivät isot Saksa ja Ranska pääse jyräämään liikaa pienten maiden etua. Suomi oli pääministeri Paavo Lipposen aikana niin tiiviisti tässä yhteistyössä mukana, että alettiin jo puhua Benefluxista, jossa F-kirjain merkitsi Finlandia. Silloinen nelikko toimi kulisseissa pyrkien siellä vaikuttamaan isojen kaavailuihin jasaamaan omia näkemyksiään läpi. Julkisuudessa niin Hollanti kuin Suomi olivat kavereita kaikkien kanssa.

Siihen nähden Rutten toiminta onkin eronnut edeltäjistään. Eurokriisin jakaessa unionia etelään ja pohjoiseen, Hollanti lähti Rutten johdolla julkisesti tekemään uutta jakolinjaa EU:n sisälle ja vetämään niin sanottua Hansa-ryhmää, johon myös pääministeri Juha Sipilän johtama Suomi liittyi mukaan.

Mutta vasta EU:n suuri elvytyspaketti yhteislainoineen tuuppasi Rutten suuriin otsikoihin. Kun ikuisena jarrumiehenä toiminutta Britanniaa ei ollut enää mukana estämässä Ranskan ja Saksan yllättävää yhteishanketta, otti Rutte brittien paikan. Se oli melkoinen tulikoe Hollannin pääministerille, jonka piti toisaalta saada etelän maat ymmärtämään, että yhteinen elvytysraha on todella tiukasti ehdollistettua, mutta saada silti pidetyksi unioni kasassa ja yhtenäisenä Hollannin etujen mukaisesti.

Tehtävä ei ollut helppo. Rutten piinkovan linjan valtionvarainministeri Wopke Hoekstra oli jo joutunut tukkanuottasille talouttaan kuntoon panneen Portugalin kanssa, joka ei sietänyt Hollannin ennenkuulumattoman ylimielisiä solvauksia. Rutte pyysi Portugalilta anteeksi. Ylipitkäksi menneessä uuvuttavassa huippukokouksessa hän pelasi sellaista uhkapeliä, että jopa hollantilaiset itse alkoivat huolestua ja olla sitä mieltä, että Rutte on liian tiukka elvytyspaketin kanssa ja että Hollanti antaa itsestään liian kylmän ja epäsolidaarisen kuvan.

Rutten asema oli erityisen tukala, sillä etelän mailla oli kaikki syyt hikeentyä juuri Hollantiin, jolla ei ole itselläänkään puhtaat jauhot pussissa. Tunnettuna veroparatiisina EU:n sisällä se puhaltaa joka vuosi kymmenen miljardia euroa verotuloja muiden nokan edestä. Kiusallisin esimerkki on italialaisjätti Fiatin pääkonttori Amsterdamissa.

Lopputulokseen oltiin kuitenkin tyytyväisiä, kompromissi löytyi ja elvytyspaketti syntyi. Rutte hävisi vain tyylipisteissä. Samalla diplomaattisten taitojen puutteellaan hän suututti myösYhdysvaltain presidentti Donald Trumpin heidän keskinäisessä tapaamisessaan. Sekään ei ollut mikään hyvä saavutus maalle, joka on Britannian tavoin perinteisesti suuntautunut avomerelle. Olihan nykyisen New Yorkin paikallakin aivan ensimmäisenä New Amsterdam…

Transatlanttiset suhteet ovat siis aina olleet Hollannin perusjuttu, jota se on vaalinut huolellisesti, vaikka EU onkin sille pakostakin kaikkein tärkein.

Peräti 13 puolueeseen pirstoutuneen Hollannin edellisen hallituksen kokoamiseen meni yli 200 päivää. Tuskin nytkään nopeammin uutta hallitusta syntyy. Siihen asti ja vielä sen jälkeen EU-huippukokouksiin harppoo taas porukan pitkäsäärisin hujoppi – hollantilaiset ovat Euroopan pisintä kansaa – ja Hollannin historian pitkäaikaisin pääministeri Mark Rutte, jota ei ainakaan EU-kokemuksen puolesta enää pöydässä päihitetä.

Sitä ennen hän joutuu taas kerran polkemaan pyörällään kuninkaanlinnaan niin kuin hän teki tammikuussa jättäessään hallituksensa eron maan kuninkaalle.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja