Heinonen: Väkivaltarikosten rangaistukset liian lieviä

Korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen toivoo keskustelua väkivaltarikosten rangaistuksista.

Helsingin Sanomien haastattelussa Heinonen sanoo, että hänen mielestään rangaistukset väkivaltarikoksista ovat liian lieviä verrattuna omaisuusrikosten rangaistuksiin. Heinonen kommentoi eri maiden tiedotusvälineiden tekemää selvitystä, jossa vertailtiin rangaistuksia eri maissa. Selvityksessä kävi ilmi, että suomalaiset rangaistukset ovat varsin ankaria huumejutuissa, kun taas esimerkiksi pahoinpitelyrikoksista langetetaan muissa maissa kovempia tuomioita.

Rikoksista langetettavat rangaistukset vaihtelevat eri maissa suuresti. Kahdeksan tiedotusvälineiden selvityksen mukaan suomalaiset rangaistukset ovat varsin ankaria huumejutuissa, kun taas esimerkiksi pahoinpitelyrikoksista langetetaan muissa maissa kovempia tuomioita.
Tuomarit antoivat rangaistuksen kuvitteellisissa tapauksissa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Hollannissa ja Kanadassa.
Vertailussa oli tapaus, jossa mies lyö baarissa toisen nenän murskaksi. Suomessa tyypillinen rangaistus tästä oli 50 päiväsakkoa, kun Norjassa rangaistus olisi ollut kolme kuukautta vankeutta. Ruotsissa vankeutta olisi tullut kaksi kuukautta ja Tanskassakin kuukausi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat