Eduskunnan puhemies, SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma kieltää, että puolueen sisällä olisi syviä ristiriitoja.
Asia nousi esille viikonloppuna Helsingin Sanomien artikkelissa, jossa käytiin läpi hallituksen esittelemän rakenneuudistuspaketin syntytaustoja.
Heinäluoman mielestä lehden kuvaus hänen ja puheenjohtaja Jutta Urpilaisen kireistä väleistä, sekä puolueen sisäisestä painostuksesta paketin valmistelussa, ovat liioiteltuja.
– Ei tuollaista ristiriitaa ole. Päinvastoin voi sanoa, että entinen ja nykyinen puheenjohtaja toimivat hyvässä yhteistyössä ja ovat toimineet koko viisi vuotta ja sitä ennenkin, Heinäluoma viittaa itseensä ja Urpilaiseen Huomenta Suomessa.
"Hävisi lapasesta"
Helsingin Sanomissa oli tehty Heinäluoman mukaan tehty hieno työ ja paljon pitkän ajan historiaa oli hahmotettu, mutta SDP:n osuus hävisi lapasesta.
– Siitähän jäi sellainen kuva, että hallituksessa ei ole kuin yksi puolue ja se on SDP ja se ratkaisee kaikki asiat. Todellisuudessahan on niin kuitenkin, että hallituksessa on monta voimaa ja kaikkia näkökantoja pitää kuunnella, kun päätöksiä tehdään, Heinäluoma toteaa MTV3:n Uutisille.
Heinäluoma sanoi myös pitävänsä SDP:n mielipidemittauksissa saamia kannatuslukemia huolestuttavina ja jopa surkeina.
Hän ei aio haastaa SDP:n nykyistä puheenjohtajaa, valtiovarainministeri Jutta Urpilaista, kun puolueelle valitaan johtajaa kevään puoluekokouksessa.
– Semmoinen ei ole pälkähtänyt edes unissa mieleeni. Nykyiset tehtäväni ovat mielenkiintoisia ja hienoja ja pääsen katsomaan maailmaa vähän SDP:n ulkopuolelta.
Mieluummin Dumbledore
HS:n mukaan Urpilaisen lähipiiri käyttää Heinäluomasta koodinimeä Voldemort, joka tunnetaan Harry Potter -kirjoista. Heinäluoma pitää itseään enemminkin Dumbledorena kuin Voldemortina.
– Ehkä tämä Dumbledore olisi kuitenkin ollut oikeampi, koska Dumbledore on entinen rohkelikkojen johtaja ja hän on rehtorin virassa. Rehtorin virka on aika paljon tämmöinen puhemiehen virka, niin minä luulen, että se osuisi enemmän kohdalleen.
(MTV3)
Uusimmat
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Juuri nyt: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
Lataa lisää