Harjunpää ja pahan pappi

Matti Yrjänä Joensuu lienee maamme paras rikoskirjailija. Eikä hän ole vain rikoskirjailija vaan syvällinen yhteiskuntafilosofi ja humanisti. Läpi tuotantonsa entinen poliisikonstaapeli on tarkastellut suomalaisen todellisuuden varjopuolia niin poliisin kuin syrjäytyneiden, rikollisten ja muiden vähäväkisten näkökulmasta.

Rikosylikonstaapeli Timo Harjunpään työstä ja yksityiselämästä kertovat kirjat ovat poikineet lukuisia elokuva- ja tv-sarjasovituksia, eikä syyttä. Vuonna 2003 ilmestyneeseen Harjunpää ja pahan pappi -menestysteokseen on tarttunut ohjaaja Olli Saarela, joka tunnetaan vahvasta näkemyksestä ja epätasaisesta urasta. Tämä elokuva kuuluu hänen parhaimpiinsa.

Harjunpään (Peter Franzén) oman tyttären traaginen kuolema koettelee koko perhettä. Todellisen puolison Irina Björklundin esittämä vaimo Elisa hurahtaa uskoon ja toinen tytär Pauliina (mainio Rosa Salomaa) jää suruineen sivuun. Harjunpää pakenee ahdistustaan työpaikalle, outojen metrosurmien pariin. Tutkimusten edetessä tapahtumat alkavat lähestyä Harjunpäätä itseään, ja hän vaipuu yhä syvemmälle kostonhimon, lääkeriippuvuuden ja maanisen surun yöhön.

Väsyneestä miehestä kantavat huolta kollegat, kaunis mutta tomera Onerva (Jenni Banerjee) ja oikeamielinen Krankke (Jorma Tommila). Tiukka ylikomisario Mäki (Ville Virtanen) pelkää, että hänen paras poliisinsa on henkilökohtaisen tragedian myötä lopullisesti mennyttä.

Rauno Ronkaisen kuvaamassa elokuvassa yhdistyvät sinisävyinen realismi ja ohjaajan tavaramerkki, joskus hieman osoittelevaltakin tuntuva uskonnollinen symboliikka. Saarela (Rukajärven tie, Bad Luck Love) haluaa kaikissa töissään tutkia yksilön uskoa, armoa ja sovitusta sekä niiden tummia kääntöpuolia. Hyvä ja Paha kirjoitetaan Saarelan aapisessa isoilla kirjaimilla; pahan papinkin hahmossa ryvetään Kristus- ja saatanasymboliikassa niin että heikompaa huimaa. Kyyhkysiäkin nurkissa liihottaa.

Myös seksuaalinen alistaminen ja muu väkivalta ovat ohjaajan toistuvia pakkomielteitä, eikä niistä nytkään ole pulaa. Mässäilyn ja patetian maut ehtivät häivähtää katsojan suussa; ällöttävyyden ruumiillistaa törkeimmin Tommi Korpelan näyttelemä naisenhakkaajasadisti. Kokonaisuus on kuitenkin synkkyydessään väkevää kertomaa. Tunnelma on käsinkosketeltava ja Leo Viirretin käsikirjoituksen rakenne ehyt.

Saarelan suosima vakionäyttelijäkaarti hoitaa työnsä kauttaaltaan hienosti. Peter Franzén on elokuvan kantava voima, ja hieman yllättäen oivallinen Harjunpää. Hänessä on komean miehen karismasta riippumatta oikeanlaista särmää ja rujoa kömpelyyttä. Franzénin paljon nähnyt katse osuu ja uppoaa.

Teksti: Tuuve Aro

Harjunpää ja pahan pappi -elokuvan traileri Sub.fin sivuilla.