Härän vuosihoroskooppi 2018

Rahaa, rakkautta vai sittenkin koulumenestystä – mitä vuosi 2018 tuo tullessaan?

RAKKAUS

Rakkautta on tänä vuonna ilmassa.

Sinkuilla onkin tavallista paremmat mahdollisuudet löytää elämänsä mies tai nainen. Tilaisuuksia sinulta ei todellakaan tule puuttumaan. Vaikeinta sinun voikin olla erottaa lukuisien ehdokkaiden joukosta juuri se oikea ihminen.

Parisuhteessa elävien härkien voi olla välillä vaikea luottaa kumppaniinsa. Mitään erityistä syytä epäluottamukseen ei kuitenkaan ole, joten älä ole niin epäilevä. Rakasta ja ota rakkautta vastaan, niin luottamuskin palaa suhteeseenne.

PERHE JA YSTÄVÄT

Sinulla on tänä vuonna oikein hyvät välit vanhempiisi ja sisaruksiisi. Ja onneksi on, sillä he tuntevat sinut ehkä jopa paremmin kuin sinä itse. Heiltä saat tukea ja kannustusta silloinkin, kun oma itseluottamuksesi ja aloitekykysi on vähissä.

TYÖ JA URA

Työ, tai työn puute, on stressannut sinua voimakkaasti viime aikoina. Pitkänkin tunnelin päässä loistaa kuitenkin viimein valo. Älä siis luovuta, vaan ponnistele eteenpäin sinnikkäästi ja vastoinkäymisistä lannistumatta, niin saavutat lopulta tavoitteesi. Muista välillä kuitenkin tarkistaa, että suunta on varmasti oikea.

OPISKELU

Onni on tänä vuonna sinun puolellasi opinnoissasi. Pelkän onnen varaan ei opintoja kuitenkaan kannata jättää, vaan sinun täytyy muistaa tehdä oikeasti työtä opintojesi eteen. Vain siten ne voivat edetä toivotussa tahdissa.

RAHA

Tänä vuonna sinun on tärkeää säästää rahaa ja pienentää menojasi. Silloin pystyt keräämään hieman vararahastoa mahdollisten yllättävien kulujen varalle. Sellaisia nimittäin saattaa tulla etenkin vuoden loppupuoliskolla tai seuraavan vuoden puolella.

TERVEYS

Hyvä terveys ei ole aina itsestäänselvyys, vaikka sellaiseen helposti tuudittautuukin. Muista tarkastuttaa terveytesi säännöllisesti, niin mahdolliset sairaudet voidaan parantaa tai jopa välttää kokonaan. Elämäntapamuutoksillakin voi olla suuri merkitys.

UUDENVUODENLUPAUS 2018

Päätä hillitä härkäpäisyyttäsi ja olla joustavampi.


Lue myös:

    Uusimmat