Hänninen ja Ketomaa kaksoisvoittoon N-ryhmän avauksessa

Juho Hänninen ja Jari Ketomaa toivat kaksoisvoiton Suomeen ralliautoilun tuotantoautojen N-ryhmän avauksessa Ruotsin MM-rallissa.

Mitsubishia ajava Hänninen voitti N-ryhmän kilpailun noustuaan kisan kärkeen lauantaina. Subaru-kuski Ketomaa lisäsi suomalaisjuhlia toisella sijallaan. Hänninen saalisti lisäksi kokonaiskilpailun kahdeksannen sijan myötä yhden WRC-luokan MM-pisteen.

- Taisin kerätä tästä rallissa eniten MM-pisteitä. Jari-Matti (Latvala) sai kymmenen, minä yksitoista, Hänninen hymyili maalissa.

- Kausi oli hieno aloittaa voitolla. Ykkössijaa tänne Ruotsiin lähdettiin tavoittelemaan ja kun se saavutettiin niin tyytyväinen pitää olla, Hänninen jatkoi.

Suomalaiset pääsivät kaksoisjohtoon lauantaina, kun kisaa pitkään johtanut isäntämaan Patrik Sandell karautti Peugeotinsa lumipenkkaan suomalaisten painostaessa tiukassa sekuntipelissä. Sandell nousi lopulta luokan lopputuloksissa kolmanneksi.

- Kisa sujui meiltä ihan suunnitelmien mukaisesti. Auto toimi moitteettomasti, meillä oli hyvät nuotit eikä ajovirheitäkään tapahtunut. Viimeisenä päivänä ajoin tasaisen kovaa ja vältin virheitä. Kun Jari ei enää puskenut päälle niin ei meillä hätää ollut. Ajokeli oli tosi huono, tiet olivat soralla, joten rengasrikkoa sai pelätä tosissaan, mutta yllättävän hyvin piikkipyörä lopulta soraa kesti, Hänninen kertasi.

Rengasrikko tiputti Ketomaan kärjestä

Subarua ohjastava Ketomaa ehti johtaakin N-ryhmää uransa kuudennessa MM-rallissa, mutta perjantain rengasrikko ja vauhdikas pyörähdys pudottivat mikkeliläisen takaa-ajajaksi.

- Yritin tulla täysillä aina kun erikoiskokeet olivat ajettavassa kunnossa, mutta minuutin etumatkan tavoittaminen oli mahdotonta. Toiseen kertaan ajetut pätkät olivat aika pahassa kunnossa, joten N-ryhmän autolla ei niissä olosuhteissa kannattanut ottaa mitään riskejä. Ryhmävoitosta lähdettiin täällä ajamaan, mutta epäonnen jälkeen saavutettu kakkossija ja siitä tulleet kahdeksan MM-pistettä tyydyttävät, Ketomaa järkeili.

- Ennen tätä rallia asetimme tavoitteeksi sijoittua vähintään kolmen joukkoon omassa luokassa. Epäonnistumiseen ja nollasaldoon ei ollut varaa, Ketomaan kartanlukija Miika Teiskonen säesti.

Kilpailun jälkeen Ketomaa totesi lämpöasteiden pehmittämän rallireitin olleen välillä varsin huonossa kunnossa.

- Kaksi erikoiskoetta jouduttiin perumaan. Meillä oli rengasrikkojen riski päällä koko ajan, kun ajoimme huonokuntoisia osuuksia. Pari kertaa osuin vielä sunnuntaina ajourassa olleisiin kiviin, joten oli meillä onneakin kun renkaat säilyivät ehjinä, Ketomaa huokaili.

N-ryhmän hallitseva mestari Japanin Toshihiro Arai sijoittui kauden avauksessa kuudenneksi Subarullaan.

Tuotantoautojen maailmanmestaruussarjassa ajetaan kauden aikana kahdeksan osakilpailua, mutta kuljettajat saavat pisteitä vain kuudesta valitsemastaan kisasta.

Seuraava N-ryhmän osakilpailu ajetaan maaliskuun lopussa Argentiinassa, johon myös Ketomaa osallistuu. Hänninen puolestaan ajaa seuraavan kerran N-ryhmän MM-pisteistä touko-kesäkuun vaihteessa Kreikan MM-rallissa.

- Tässä tulee nyt pitkä ajotauko, mutta katsotaan, jos jonkun kilpailun pääsisi tässä välissä vielä ajamaan, Hänninen totesi.

Ruotsin MM-ralli, N-ryhmän lopputulokset:

1. Juho Hänninen  FIN  Mitsub.  2.59.08,7
2. Jari Ketomaa   FIN  Subaru     +1.23,2
3. Patrik Sandell SWE  Peugeot    +1.51,8 
4. Martin Prokop  CZE  Mitsub.    +2.03,0
5. Uwe Nittel     GER  Mitsub.    +3.55,3
6. Toshi Arai     JPN  Subaru     +4.22,9

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat