Pauliina Vanhatalo yritti toteuttaa mielikuvaansa täydellisestä äitiydestä, kunnes ymmärsi olevansa introvertti nainen, jolla on lapsia – introvertti äiti.
– Masentuneet ovat erilaisia. Ei ole yhtä tapaa olla masentunut. On varmaan mahdollista pystyä hoitamaan hygieniansa ja laittautua kauniiksi, vaikka suunnittelisi samaan aikaan itsetuhoa, Pauliina Vanhatalo sanoo.
Hän itse sai masennusdiagnoosin 35-vuotiaana. Sairastuminen oli ikävää, mutta kasvatti.
– Tunnetilana masennusta on hankala sietää, mutta koska se oli myös eräänlainen umpikuja, se pakotti etsimään uusia näkökulmia ja ajatuksia omaan elämään, Vanhatalo kuvaa.
Kokemuksesta syntyi teos Keskivaikea vuosi, jota kuvataan sanoilla "masennuskirja, joka ei masenna".
– Masennuksen kuvaaminen niin, etteivät sairauden aikainen tunnetila ja toivottomuus tartu lukijaan, ei ole ihan helppoa. Olen iloinen siitä, että se näyttää kuitenkin onnistuneen.
Todellisuuskosketus, jota ei voinut väistää
Vanhatalo oli aiemmin kärsinyt kaamosmasennuksesta. Kun psykiatrin diagnoosi oli keskivaikea masennus, se ei tavallaan ollut yllätys. Oireet olivat tuttuja.
– Silti asian kuuleminen ammattilaisen suusta oli myös todellisuuskosketus, jota ei voinut väistää. Tunteita ei voinut enää laittaa sen piikkiin, että sattui olemaan huono päivä tai viikko, Vanhatalo kuvaa.
– Keskivaikea masennus on tuntuvaa ja rajoittavaa, mutta se ei kuitenkaan vie toimintakykyä kokonaan ja kaiken aikaa. Siksi se asettaa myös aivan omanlaistensa haasteiden eteen. On mietittävä tarkkaan, mihin pystyy ja mitä voi itseltään vaatia, ja samalla sitä yrittää jatkaa mahdollisimman normaalia elämää.
