Ruotsi, 1998. Ohjaus: Harald Zwart. Käsikirjoitus: Jonas Cornell, William Aldridge. Perustuu Jan Guilloun romaaneihin Ingen mans land ja Den enda segern. Kuvaus: Jerome Robert. Tuotanto: Hans Lönnerheden. Pääosissa: Peter Stormare, Lena Olin, Mats Långbacka, Mark Hamill. Kesto: 120 min
Salainen agentti Carl Hamilton pyrkii peittelemättä Ruotsin vastineeksi James Bondille. Elokuvasankari Hamiltonia ovat valkokankaalla ja TV:ssä aiemmin näytelleet Stellan Skarsgård, Peter Haber, Stefan Sauk. Nyt hänen nahkoihinsa on hypännyt Peter Stormare, jonka näyttelijänura Yhdysvalloissa on jo hyvässä myötätuulessa.
Hamiltonin on luonut ruotsalainen jännityskirjailija Jan Guillou. Tämä tuorein Hamilton-tarina on yhdistelmä Guilloun romaanesta, Ingen mans land ja Den enda segern. Sankari Hamilton on amerikkalaiseen malliin kaikkea muuta kuin vähäpätöisten kysymysten edessä: hänen on estettävä ydinohjusten salakuljetus Venäjältä Suomen ja Ruotsin kautta jonnekin tuntemattomaan kohteeseen. Ruotsin tiedustelupalvelu antaa Hamiltonille ja hänen kollegalleen Åke Stålhandskelle (Mats Långbacka) käskyn tuhota venäläinen operaatio. Seuraa joukkoteurastus, jonka päätteeksi venäläiset paloitellaan moottorisahalla ja poltetaan sitten roviolla todisteiden hävittämiseksi. Yksi venäläisistä onnistuu pakenemaan. Ja kun Åke löytää karkurin, hän ei kykene tappamaan tätä vaan antaa miehen mennä. Lienee sanomattakin selvää, että hengissä säilynyt venäläinen palaa kuvaan.
Norjalaisen Harald Zwartin ohjaama elokuva on melko sekava. Liekö kahden kirjan juonielementtien yhdistäminen ollut liikaa. Carl Hamilton ampuu yhtä hyvin kuin James Bond, ja selviää täpäristä tilanteista esikuvansa onnella ja kultivoituneella tyylillä. Ruotsalaisagentilla on tosin Bondia herkempi omatunto, joka ajaa hänet aina välillä moraalikysymysten äärelle. Rakkauskin riipii Hamiltonia toisin kuin Bondia, jolle naiset ovat lähinnä miellyttävä huvitus. Hamiltonissa väkivaltakohtaukset ovat huomattavasti inhottavampaa katseltavaa kuin jenkkituotannoissa. Ehkä amerikkalaiset tekevät kaikilla hienoilla stunteilla ja erikoistehosteilla väkivallasta liian siistiä. Hamiltonissa väkivalta on karua ja siksi jotenkin todellisempaa, vaikuttavampaa.