Vaalit

Näin äänet jakautuvat – tästä pääset kuntavaalien tulospalveluun!

Vaalitulospalveluun

Halla-aho: "Perussuomalaisten arvot kuuluvat entistä selvemmin keskusteluissa ja päätöksenteossa" – puolueelle 580 valtuustopaikkaa lisää

Vaalisohvalla kokoomuksen Petteri Orpo julistettiin populistiseksi 1:08
Katso video: Vaalisohvalla kokoomuksen Petteri Orpo julistettiin populistiseksi

Pääministeripuolue SDP menetti toiseksi eniten valtuustopaikkoja koko maassa. Sitä enemmän paikkoja lähti vain keskustalta.

Kuntavaalien suurimmiksi voittajiksi selvisivät kokoomus ja perussuomalaiset, jotka olivat isommista eduskuntapuolueista ainoat, joiden onnistui kasvattaa paikkamääriään.

Kokoomus on suurin kuntapuolue 21,4 prosentin kannatuksella. Kaikki äänet olivat laskettuna alkuyöstä ennen puolta yhtä. Paikkoja kunnanvaltuustoissa kokoomus on saamassa 1 554, mikä on 64 paikkaa enemmän kuin viime vaaleissa.

Perussuomalaiset puolestaan sai 14,5 prosenttia äänistä ja 1 350 paikkaa. Lisäystä viime vaaleista on 580 paikkaa. Puolueen puheenjohtajalta Jussi Halla-aholta kysyttiin, miten valtuutettujen määrän nousu tulee näkymään.

– Se tulee näkymään siten, että perussuomalaisten arvot ja linjaukset kuuluvat entistä selvemmin kaikissa keskusteluissa ja päätöksenteossa, Halla-aho sanoi kommentoidessaan Ylen vaaliennustetta ääntenlaskennan ollessa vielä kesken.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purran mukaan kannatuksen noususta huolimatta ei päästy aivan siihen, mitä hän odotti. Hän sanoo, että puolue olisi toivonut laittavansa enemmän kiilaa keskustan ja perussuomalaisten väliin keskustan tärkeimmillä kannatusalueilla.

– Olemme vasta matkalla suureksi kuntapuolueeksi, Purra sanoi.

Hän lisää, että perussuomalaiset on edelleen varsin uusi tekijä ja sillä on edelleen varsin pieni organisaatio.

– Pikku hiljaa me nousemme suurimmaksi tekijäksi, Purra sanoo.

Perussuomalaisten Halla-aho suurin ääniharava

Myös koko maan suurimmat ääniharavat löytyivät kokoomuksen ja perussuomalaisten riveistä. Suurimmaksi ääniharavaksi nousi Helsingissä ehdolla ollut Halla-aho noin 18  800 äänellä.

Koko maan kärjessä olivat Helsingistä myös kansanedustaja, kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen lähes 15 800 äänellä sekä kokoomuksen pormestariehdokas, kansanedustaja Juhana Vartiainen noin 13 900 äänellä.

Neljänneksi suurin ääniharava oli pääministeri Sanna Marin (sd.), joka keräsi Tampereella yli 10  500 ääntä.

SDP:n prosentuaalinen äänisaalis laski viime vaaleihin nähden 1,7 prosenttiyksiköllä, mutta se jatkaa silti toiseksi suurimpana kuntapuolueena 17,7 prosentin kannatuksella. Puolueelle irtosi kaikkiaan 1 449 valtuustopaikkaa.

SDP:n vaalivalvojaisissa puheenjohtaja Marin vielä kiitti puolueen vaalityöhön osallistuneita "demokratian sankareita".

– Me sosiaalidemokraatit osaamme myös tehdä yhteistyötä muiden puolueiden kanssa. Kuntapolitiikka on yhteistyön tekemistä, silläkin on iso merkitys.

Marin myös onnitteli vaalien voittajaa kokoomusta sekä perussuomalaisia, joka paransi tulostaan useilla prosenttiyksilöillä viime kuntavaaleista.

– Kuntavaalien jälkeen lähdetään tekemään arjen työtä ihmisten hyväksi. Paikallisella tasolla täytyy pystyä tekemään yhteistyötä, hakemaan ratkaisuja muiden kanssa. Nyt vaalien voittajien pitää omalta osaltaan kantaa vastuuta, Marin sanoi.

Valtaosa isoista puolueista menetti paikkoja

SDP menetti vaaleissa lähes 250 paikkaa. Enemmän valtuustopaikkoja menetti vain keskusta, jolta lähti 376 paikkaa. Keskustan lopullinen saalis oli 14,9 prosenttia äänistä ja 2 448 paikkaa. Keskustalla on edelleen hallussaan puolueista eniten valtuustopaikkoja.

Paikkasaalis jäi aiempaa heikommaksi myös vihreillä ja vasemmistolla, jotka menettivät kumpikin toistasataa paikkaa. RKP:lta ja kristillisdemokraateilta lähti niin ikään valtuustopaikkoja, kummaltakin vajaat kymmenen paikkaa.

Vihreät sai äänistä kaikkiaan 10,6 prosenttia, mikä toi puolueelle 432 paikkaa. Vasemmistoliitto puolestaan sai 7,9 prosenttia äänistä ja 508 paikkaa.

RKP:tä äänesti 5,0 prosenttia ja puolue on saamassa 463 paikkaa. Kristillisdemokraatit ovat puolestaan saamassa 309 paikkaa 3,6 prosentin ääniosuudella.

Liike Nytille menee 1,6 prosenttia äänistä ja 49 paikkaa. Loput vajaat 300 paikkaa menevät muiden puolueiden ja listojen laariin.

Marin suri alhaista äänestysprosenttiaVuoden 2017 kuntavaaleissa eniten ääniä sai kokoomus, jonka kannatusprosentti oli 20,7. Toisena oli SDP kannatusprosentilla 19,4 ja kolmantena keskusta kannatusprosentilla 17,5.

Äänestämässä kävi tänä vuonna kaikkiaan 55,1 prosenttia äänioikeutetuista, kun viime kuntavaaleissa äänestysprosentti oli 58,9. Pääministeri Marin ilmaisikin olevansa surullinen alhaisesta äänestysprosentista.

– Olisin toivonut, että olisimme päässeet yli 60 prosentin äänestysaktiivisuuden, Marin sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat