Guns N’ Roses heinäkuussa Suomeen

Axl Rosen johtama Guns N’ Roses saapuu heinäkuussa Suomeen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ani harvoin keikkaillut rockjättiläinen esiintyy 5. heinäkuuta Helsingin Areenalla. Liput konserttiin tulevat myyntiin maanantaina 13. maaliskuuta klo 9 Lippupalvelun myyntipisteissä.

Vuonna 1985 Los Angelesissa perustettu Guns N’ Roses ankkuroi itsensä rockmusiikin historiaan debyyttilevyllään Appetite For Destruction (1987), joka nousi USA:n listaykköseksi ja myi noin 20 miljoonaa kappaletta. Albumilta löytyy kolme Yhdysvaltain top kymppiin sijoittunutta singleä: Sweet Child O’ Mine, Paradise City sekä Welcome to the Jungle.

Syksyllä 1991 yhtye julkaisi kaksi albumia samanaikaisesti: Use Your Illusion I sekä Use Your Illusion II, jotka singahtivat suoraan Jenkkilän myyntilistan sijoille yksi ja kaksi. Levyjen hittibiisejä ovat muun muassa Don’t Cry, You Could Be Mine ja November Rain.

Vuonna 1993 ilmestynyt The Spaghetti Incident -levy ei menestynyt odotetusti ja muun muassa sisäisistä ongelmista kärsineen yhtyeen jäsenet, mukaan lukien legendaarinen kitaristi Slash, hajaantuivat omille teilleen.

Viimeksi Guns N' Roses vieraili Suomessa kesällä 1991, jolloin sillä oli Helsingissä kaksi keikkaa. Tulevien keikkojen lisäksi myöhemmin tänä vuonna Gunnareilta ilmestyy myös pitkään tekeillä ollut uusi albumi, työnimeltään Chinese Democracy.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat