Palmuöljyisku Neste Oilin Porvoon jalostamolle. Kutsumattomat vieraat Olkiluodon ydinvoimalatyömaan nosturissa. Rynnäkkö valaanpyyntialukselle Eteläisellä Jäämerellä.
Lukuisista suoran toiminnan tempauksistaan tunnettu ympäristöjärjestö Greenpeace täyttää tänä vuonna 40 vuotta.
Järjestö syntyi vuonna 1971, kun pieni aktivistijoukko päätti estää ydinkokeen Yhdysvalloissa Alaskassa. 80-luvulla liike levisi muuallekin maailmaan. Suomeen se tuli vuonna 1989.
Nyt Greenpeacella on yhteensä kolmisen miljoonaa tukijaa. Suomessa heitä on 26 000.
Suomalaiset laiskoja osoittamaan mieltään

Greenpeacen viestintäpäällikkö Juha Aromaa kertoo, että suomalaiset suhtautuvat suoraan toimintaan aiempaa myönteisemmin
– Suhtautumisessa on tavattomasti kulttuurieroja, ja toki poliittiset järjestelmätkin asettavat kansalaisille erilaisia rajoja. Esimerkiksi Kiinassa ei voida tietenkään toimia samalla tavalla kuin lännessä. Toisaalta Suomessa on suhtauduttu Greenpeacen toimintaan vähän kriittisemmin kuin vaikkapa Etelä-Euroopassa, jossa vastaava toiminta on aivan arkipäivää. Suomen ilmapiiriä ei voi kuitenkaan moittia. Toimintamme on osoittautunut täällä tehokkaaksi tavaksi saada liikkeelle keskustelua ja muutoksia aikaiseksi.


