Gardemeisterille Suzukin historian paras sijoitus

Suzukin tehdastallissa kilpaileva Toni Gardemeister saalisti Ruotsin MM-rallista seitsemännen sijan tuomat kaksi pistettä. Sijoitus on tallin historian paras tähän mennessä.

- Olen todella tyytyväinen, kun pystyin hankkimaan kaksi pistettä kolmen kovan päivän taistelun päätteeksi. Suurimman haasteen aiheuttivat olosuhteet. Tiellä oli todella paljon irtosoraa, joten meidän täytyi pehmentää jousitusta. Kärsimme siitä hieman kovemmilla pinnoitteilla, Gardemeister kuvaili.

- Lauantaina meidän autoomme iski hydrauliikkavika ja kävimme kertaalleen ulkona reitiltä. Päätöspäivänä emme ottaneet turhia riskejä, hän jatkoi.

- Laadunvalvontaa pitää parantaa. Ongelmia tuntuu olevan koko ajan samoilla osa-alueilla, Gardemeister sanoi.

Suzuki on sijoittunut pisteille molemmissa kauden kilpailuissa tähän mennessä. Monte Carlon avauksessa tallin ruotsalaiskuljettaja Per-Gunnar Andersson sijoittui kahdeksanneksi. Kotimaansa kisan Andersson joutui keskeyttämään jo perjantaina.

- Paljon on työtä vielä tehtävänä, mutta olen tyytyväinen tulokseemme ottaen huomioon vähäiset testimäärät auton kanssa. Vuoden loppua kohti tulemme olemaan paljon lähempänä kärkikuskeja, Gardemeister maalaili.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat