Fouganthine kiinni Vallilasta

Viime keskiviikkona Keravan vankilasta poistunut Nikita Fouganthine tavoitettiin hetki sitten Helsingin Vallilasta.

Mies istui ajoneuvossa kiinniottohetkellä. Kiinniotto sujui rauhallisesti, eikä siihen liittynyt dramatiikkaa. Fouganthine toimitetaan tämän päivän kuluessa takaisin vankilaan.

Vielä paria tuntia ennen kuin Fouganthine jäi kiinni, poliisilla ei omien sanojensa mukaan ollut havaintoakaan miehen liikkeistä.

– Hän piilottelee luonnollisesti tässä tilanteessa viranomaisia, mutta ennemmin tai myöhemmin hän jää kyllä kiinni, arvioi rikoskomisario Tero Muurman Keski-Uudenmaan poliisilaitokselta vain hetki ennen kuin Fouganthine löytyi.

Muurman kertoo, että poliisi ehti saada joitain yleisövihjeitä Fouganthinesta.

Fouganthinen tapauksessa kyseessä oli luvaton poistuminen avovankilan alueelta. Sanktio luvattomasta poistumisesta on se, että vangin tuomio pitenee yhtä monella vuorokaudella kuin karkumatka kesti.

Koska Fouganthine pakeni 23. päivä, hän ehti olla karkumatkalla reilun viikon ja istuu näin ollen tuomiotaan reilun viikon verran pidempään. Alun perin miehen oli määrä vapautua vielä joulukuun puolella.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat