Juho Hänninen oli nopein suomalaiskuljettaja Monte Carlo -rallin kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella.
Ensimmäistä kertaa Fordin WRC-autolla kaasutteleva Hänninen on neljäntenä ennen keskiviikon päivähuoltoa. Toisella erikoiskokeella hän sijoittui kolmanneksi.
- Juhon aika oli todella hyvä, Fordeja ajattavan M-Sport-tallin pomo Malcolm Wilson suitsutti ralliradiolle.
- Kaikki kuljettajamme näyttivät asettuneen hyvin autoon. Ei ole helppoa ajaa uudella autolla etenkään tässä kisassa ja näissä olosuhteissa. Toivottavasti he saavat säädettyä autojaan paremmaksi toista ajokertaa varten, Wilson jatkoi.
Hännisellä on näytönpaikka Monte Carlossa, sillä hän kärkkyy vakituista paikkaa WRC-kilpuriin. Hännisen WRC-ohjelmassa on toistaiseksi myös Ruotsin MM-osakilpailu, joka ajetaan helmikuussa.