Mainos

Ford aloittaa robottiautojen testaamisen Euroopassa – laittaisitko lapsesi kuskittomaan koulukyytiin?

Ford-pomo arvelee robottiautojen mullistavan ihmisten elämän ja tavan matkustaa.

Ford ilmoitti marraskuun lopulla aloittavansa autonomisten autojen testauksen Euroopassa vuoden 2017 aikana, joka on jatkumoa Fordin aiemmille testeille Yhdysvalloissa. Siellä Ford on testannut autonomisia ajoneuvoja muun muassa lumessa, yöaikaan ja Mcityssä, joka on yhdysvaltalaisen University of Michiganin 32 eekkerin kokoinen täysin simuloitu kaupunkialue.

– Olemme jo julkistaneet aikomuksemme ottaa käyttöön autonominen kulkuneuvo Yhdysvalloissa lanseerattavassa kimppakyytipalvelussa vuonna 2021, ja on tärkeää ulottaa testaus myös Eurooppaan, Fordin autonomisen ajamisen Euroopan päällikkö Thomas Lukaszewicz sanoo.

– Liikennesäännöt vaihtelevat täällä maakohtaisesti, liikennemerkit ja tiesuunnitelmat ovat erilaisia ja kuljettajat joutuvat todennäköisesti jakamaan ruuhkaiset tiet pyöräilijöiden kanssa.

Euroopassa testaamiseen liittyen Ford teetti tuoreen tutkimuksen, jossa monet eurooppalaiset totesivat, että ratin takana käytetyn ajan voisi käyttää paremminkin. Tutkimukseen osallistuneesta noin viidestä tuhannesta aikuisesta 80 prosenttia odottaa pääsevänsä rentoutumaan ja katselemaan maisemia, 72 prosenttia aikoo jutella puhelimessa ja 64 prosenttia syödä välipalaa matkan aikana.

– Ihmiset ovat todella alkaneet miettiä, miten autonomiset ajoneuvot tarkalleen vaikuttavat arkielämään, Lukaszewicz toteaa.

Lisäksi noin 16 prosenttia vastaajista antaisi lastensa matkustaa yksin, joka voisi mullistaa lasten koulukyyditystä tulevaisuudessa. Vastaajat myös valitsisivat mieluummin autonomisen kulkuneuvon lähtiessään baariin tai matkustaessaan kodin ja työpaikan välillä – ja lähes puolet arveli robottiauton olevan turvallisempi.

Lähde: Ford


***

0:53

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.