Ferrarin tuleva "epäkatumaasturi" saa Suomessa mykistävän hintalapun – luksusautotalon johtajalla yksi harras toive
Ferrarin ensimmäisen katumaasturin hinnaksi on Suomessa tulossa lähes 700 000 euroa. Ensimmäiset täkäläiset tilaukset tehtiin jo neljä vuotta sitten, vaikka auton ensiesittely on luvassa vasta tulevana syksynä. Katso tämän linkin takaa ensimmäinen autosta julkaistu kuva.
Urheiluautovalmistaja Ferrarin mallisto sähköistyy kovaa vauhtia – ja laajenee jännittäviin suuntiin. Tällä viikolla esiteltiin hybridimoottorisen Ferrari 296 GTB:n avoautoversio 296 GTS, jossa kuusisylinteriseksi kutistettu pannu yhdessä sähkömoottorin kanssa tuottaa hurjan 830 hevosvoiman tehon.
Mutta urheiluautoileva maailma odottaa jo tulevan syksyn uutuutta Ferrari Purosangueta. Se on nelivetoinen, neliovinen ja neljäpaikkainen urheiluauto, jonka ulkoinen olemus muistuttaa kovasti markkinoiden sulavalinjaisimpia katumaastureita.
Italialaisvalmistaja on päättäväisesti vakuutellut, ettei tule lisäämään mallistoonsa SUV-autoa, vaikka muun muassa Lamborghinilta sellainen löytyykin. Purosangue ainoastaan näyttää city-maasturilta.
– Purosangue ei ole katumaasturi. Se on tehty asfaltille. Se sopii myös radalle, mutta maastoon sitä ei ole tehty. Ferrari on luonut Purosanguella oman segmenttinsä, sanoo Ferraria Suomessa myyvän Luxury Collectionin johtaja Esa Schroderus.
Suomen teille jopa kolmisenkymmentä Purosangueta
Purosanguen, ”täysverisen”, ennakkokysyntä on ollut valtaisaa maailmanlaajuisesti ja myös Suomessa.
– Ensimmäiset Purosanguen varaukset on vastaanotettu neljä vuotta sitten. Se kuvastaa kiinnostuksen määrää, Schroderus kertoo.
Tämä kaikki siitä huolimatta, että auton varsinainen ensiesittely on luvassa vasta tämän vuoden syyskuussa. Suomen teillä ensimmäiset Ferrari Purosanguet tullaan näkemään vuoden 2023 puolella.
– Oletan, että saamme Suomeen 25–30 auton kiintiön, sanoo Schroderus.
Johtajalla yksi harras toive
Ainakin lanseerausvaiheessaan Maranellon uutuus on tarjolla vain klassisella V12-moottorilla. Ferrarin määrätietoinen malliston sähköistäminen viittaa kuitenkin siihen suuntaan, että jatkossa myös Purosangue liikkuu osin sähkötoimisesti.
– Harras toiveeni on, että auto saadaan myös hybridiversiona, joko kahdeksan- tai kuusisylinterisenä.
Se laventaisi Purosanguen suomalaista kohderyhmää merkittävästi. V12-moottorisena Purosanguen autoverollinen hinta Suomessa asettunee 677 000 euron kieppeille. Vaikkapa kuutoskoneisena hybridinä hintalappu olisi merkittävästi pienempi. Esimerkiksi 296 GTB maksaa Suomessa ”vain” 342 000 euroa.
Schroderus arvioikin, että lanseerausvaiheessaan Purosangue kiinnostaa lähinnä olemassaolevia Ferrari-asiakkaita. Ferrari-entusiasteille Maranellon V12-moottori on Graalin pyhä malja, joka halutaan kokoelmiin autoveron raipaniskuista huolimatta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää