Ferrarin leiristä synkkää tekstiä – F1-viikonlopun aikana tapahtui hämmentävä käänne

F1:n sunnuntain Ranskan GP:n isoin puheenaihe liittyi Red Bullin Max Verstappenin tekemään nousuun, mikä huipentui ykkössijaan. Sen takana kaikista erikoisin käänne nähtiin Ferrarin kohdalla. Italialaistallin viikonloppu sai synkän ja suorastaan oudon käänteen.

Vielä lauantaina kaikki oli hyvin Maranellon punaisten orien riveissä. Carlos Sainz lähti kisaan ruudusta viisi ja Charles Leclerc ruudusta seitsemän.

Sunnuntain kisassa Ferrarit olivat pelkkiä ohituskartioita. Sainz oli vasta 11:s, kun taas Leclerc jäi nöyryyttävästi sijalle 16.

– On aika selvää, että joku meni nyt todella pahasti pieleen. Vauhti katosi ihan totaalisesti, Sainz murisi kisan jälkeen.

Sainzin mukaan Ferrari kärsi armottomista rengasongelmista.

– Olimme vielä aika-ajoissa kolme kymmenystä tai jopa puoli sekuntia nopeampia kuin esimerkiksi McLarenin autot. Kisan lopussa he ajoivat kahta sekuntia nopeampia kierroksia, Sainz hämmästeli.

– Autojemme renkaat lähtivät kuorimaan pahasti. Emme odottaneet tuota, Ferrarin tallipäällikkö Mattia Binotto myönsi.

Kisassa kaksi kertaa pysähtynyt Leclerc oli kaukana parhaastaan. Leclerc ei pystynyt päihittämään kuin neljä maaliin ajanutta kuskia.

– Tämä oli yksi F1-urani vaikeimmista kisoista. Olin rajuissa vaikeuksissa, Leclerc myönsi.

Ferrarin tilanne ei välttämättä helpotu tulevissakaan kisoissa.

– Eteen tulee vielä ratoja, joissa asfaltin lämpötila aiheuttaa vaikeuksia. Ne pitää vain kohdata yksi kerrallaan, Ferrarin tallipäällikkö Binotto mietti, jatkaen:

– Yritämme nyt ymmärtää, että mistä ongelmat ovat peräisin. Ja yritämme korjata niitä, jos vain pystymme.

Lue myös:

    Uusimmat