Ferrari muisti Kimi Räikköstä näyttävällä tavalla – Jäämies yhtä hymyä lahjan äärellä
Kimi Räikkösen F1-ura päättyy sunnuntaina Abu Dhabissa. Räikkönen on ollut viikonloppuna muistoeleiden ja kunnioitusten kohteena. Myös Räikkösen pitkäaikainen talli Ferrari osallistui muistamisiin.
Räikköstä juhlistettiin lauantaina Abu Dhabin varikkoalueen tuntumassa. Ferrari teki oman muistamisensa näyttävällä tavalla. Paikalle oli saapunut iso joukko tallin työntekijöitä, johtokuntaa, entinen tallipäällikkö (nykyinen F1:n toimitusjohtaja) Stefano Domenicali ja molemmat nykykuskit (Charles Leclerc ja Carlos Sainz).
Ferrari muisti Räikköstä lahjalla. Räikköselle ojennettiin isokokoinen taideteos, johon oli mallinnettu hänen vuoden 2007 maailmanmestaruusautonsa.
Räikkönen otti lahjan vastaan leveän hymyn kera.
Kuvat:
Räikkönen ajoi Ferrarilla kausina 2007–09 ja 2014–18.
Hän on viimeisin Ferrari-kuski, joka on pystynyt voittamaan kuljettajien maailmanmestaruustittelin.
Uusimmat
-
08:54
Britannia: Venäjää uhkaa pula miehittämättömistä lennokeista – MTV seuraa sotaa
-
08:48
Jari-Matti Latvala teki väkevän huomion MM-rallin rengasfarssista: "Täytyy ymmärtää tilanne"
-
08:31
Venäjällä kaksi syytä paisutella Azovstalin terästehtaalta antautuneiden ukrainalaissotilaiden määrää – väittää lukeman olevan lähes 2500
-
08:29
Idan pienen tyttären tasapaino-ongelmien syyksi paljastui pahanlaatuinen kasvain: "Koko maailma romahti siinä vaiheessa"
-
08:01
Näin seuraat vihreiden puoluekokousta – MTV Uutiset Live lähettää tärkeimmät hetket suorana
-
08:01
Prinsessa Dianan kuuluisalle tiaralle erityishuomiota – osa kuningattaren juhlavuotta
-
08:00
Sami Kapaselta erikoinen huomio jääkiekon MM-kisoissa – "Uskoisin, että pelaajat tykkäävät tästä"
-
07:56
Venäjän kaasutoimitukset Suomeen katkenneet – energiajätti vaati maksamaan kaasusta ruplissa
-
07:44
Alankomaiden pääministeri kuvailee älypuhelimen käyttöä helvetiksi – tarrautuminen vanhaan Nokian matkapuhelimeen johti kriisiin
-
07:37
Leijonapelaajien ottelun jälkeinen toiminta ihastutti – "Tätä suloisempaa on vaikea löytää"
-
07:31
Yt-neuvottelut ja satojen tuhansien eurojen menetys – venäläiskaasun katkeaminen sulkee leipomon Kangasalla kuukaudeksi: "Meillä on kaksi kriisiä sylissä"
-
07:30
Millaista on vetää NHL-huipputähden Miro Heiskasen vierellä? Tuore SM-kultamitalisti pääsi huimaan paikkaan
-
07:26
Koronarajoitusten päättyminen ei tuo kaikkien aikojen rakkauden kesää
-
07:15
Tutkimus paljastaa, tarvitseeko ihminen kestävyysurheilua laihtuakseen
-
07:05
Riina Mäkisen seurassa ollut mies paljastaa MTV:lle katoamisyön tapahtumat kokonaisuudessaan: "Minä annoin hänen mennä"
-
06:55
Leijonat-kapteeni Valtteri Filppula sai yleisön pauloihinsa – harvinainen suoritus valloitti: "Ei tule hirveästi harjoiteltua noita"
-
06:39
Antti Raanta ja Sebastian Aho loistivat jälleen – suomalaistähden temppu sytytti jäähyaitiossa
-
06:30
Miltä sodan jatko näyttää? Suomalaistutkijan mukaan Venäjän isot tavoitteet Ukrainassa romahtivat, mutta Ukraina ei ole vielä sotaa voittanut
-
06:00
Australiassa parlamenttivaalit – työväenpuolue kaventuneessa gallup-johdossa
-
06:00
Jääkiekon MM-kisat lauantai 21.5.: Leijonat kohtaa Tshekin yllättäneen Itävallan
-
Lataa lisää
