Miljardööri menetti malttinsa, vähät välitti Kimi Räikkösestä – suomalaisella merkittävä vaikutus Red Bullin huimaan F1-projektiin

Sunnuntaina F1-uransa päättävä Kimi Räikkönen on jättänyt jälkensä lajin historiaan paitsi radalla myös kulisseissa. Esimerkiksi Max Verstappenin johdolla paluuta mestaruuskantaan tavoitteleva Red Bull -talli on osaltaan olemassa Räikkösen takia.

Tarina siitä, miten Peter Sauber päätti vuonna 2000 palkata Nick Heidfeldin rinnalle mieluummin nuoren ja kokemattoman suomalaiskuljettajan kuin Red Bull -kasvatti Enrique Bernoldin, on tullut vuosien ja vuosikymmenten saatossa hyvinkin tutuksi.

Tapauksen kaikki taustat tuntevat kuitenkin vain harvat.

Video: Näin Kimi Räikkönen kommentoi perjantaista ulosajoaan F1-harjoituksissa. Juttu jatkuu videon alla. 

Vuonna 1993 F1:ssä debytoineen Sauber-tallin organisaatio meni uusiksi kaudelle 1995, kun Red Bullin perustaja ja pääomistaja Dietrich Mateschitz osti 63 prosenttia tallin osakkeista.

Mateschitzillä ei ollut omaa taustaa moottoriurheilusta, mutta hän seurasi sitä innokkaasti. Vuonna 1987 perustettu Red Bull on pyrkinyt jo pitkään luomaan imagoaan vauhdin ja vaaran kautta, ja F1 sopii tähän kuin nenä päähän. Mateschitzin tie F1:een vei maanmiestensä Gerhard Bergerin ja Karl Wendlingerin sekä heidän managerinsa Helmut Markon kautta.

Heistä Wendlinger ajoi Sauberilla kaudella 1995, kun Red Bullin logot olivat ensimmäisen kerran näkyvästi esillä tallin autossa, C14:ssä.

Latu oli auki.

Mateschitzin sopimus Peter Sauberin kanssa oli kuitenkin hieman erikoinen. Vaikka Mateschitz oli tallin pääomistaja, Sauberilla oli 37 prosentin omistusosuudellaan määräysvalta.

Vuonna 2000 tämän järjestelyn ongelmat nousivat kerralla esiin, kun Mateschitz vaati Peter Sauberia palkkaamaan kaudeksi 2001 Bernoldin, joka toimi vuodet 1999–2000 Sauberin testikuskina ja ajoi Red Bullin junioritallissa Formula 3000 -luokassa. Peter Sauber oli kuitenkin ihastunut Räikköseen eikä piitannut yhtiökumppaninsa vaatimuksista.

21-vuotiaan suomalaisen kanssa tehty sopimus johti siihen, että Mateschitzin ja Peter Sauberin välit menivät lähestulkoon poikki. Jo ennen kauden 2001 alkua uutisoitiin, että Red Bull myisi osuutensa Sauberista, ja näin myös tapahtui.

Omistajien välillä ollutta eripuraa kuvaa hyvin muun muassa se, että Mateschitz jätti tallin sen siihen asti menestyksekkäimmän kauden päätteeksi; Räikkönen ja Heidfeld nostivat Sauberin MM-sarjassa neljänneksi.

Katse kääntyi toisaalle

Erimielisyyksistä huolimatta Red Bull jatkoi Sauberin yhteistyökumppanina kaudella 2002, ja yhteistyö jatkui aina vuoteen 2004 saakka. On esitetty, että tämä oli Mateschitzin tapa myöntää Peter Sauberille tämän olleen oikeassa Räikkösen suhteen.

Huvittavaa kyllä, Red Bull on toiminut 20 vuoden takaisten tapahtumien jälkeen myös Räikkösen henkilökohtaisena yhteistyökumppanina.

Kaudella 2002 Red Bull toimi Sauberin ohella Arrows-tallin yhteistyökumppanina. Tämä yhteistyö oli alkanut kaudella 2001, kun Bernoldi oli pestattu Sauberin sijaan Arrowsille. Bernoldi jatkoi Arrowsilla 2002, mutta tallin rahat loppuivat kesken kauden eikä Arrowsia nähty F1-radoilla enää heinäkuisen Saksan GP:n jälkeen.

Mateschitz oli pitänyt Arrowsia yhtenä mahdollisena vaihtoehtona omaksi Red Bull -tallikseen, mutta raskaat velat ja Tom Walkinshaw’n tallista pyytämä ylihinta vesittivät suunnitelman.

Juttu jatkuu videon alla. 

Mateschitzin ajatuksena oman tallin perustamisessa oli saavuttaa Red Bullille lisää jalansijaa Yhdysvalloissa. Tallista oli tarkoitus tehdä yhdysvaltalainen, ja siihen piti hankkia myös yhdysvaltalaiset kuljettajat.

Lopulta marraskuussa 2004 Mateschitz osti Jaguar-tallin Fordilta yhdellä dollarilla. Vuotta myöhemmin kaupat tehtiin myös Minardista, ja se nimettiin Toro Rossoksi, joka tarkoittaa italiaksi Red Bullia.

Huhuja siitä, että Mateschitz halusi perustaa oman Red Bull -tallinsa oli pyörinyt lajipiireissä aina 1990-luvun lopulta lähtien.

Vuosina 2004–2013 Red Bull pumppasi F1-projektiinsa Forbesin selvityksen mukaan kaikkiaan 1,2 miljardia dollaria ja saavutti näillä satsauksilla neljä peräkkäistä tuplamestaruutta 2010–2013.

Huomenna sunnuntaina Mateschitz ja kumppanit saattavat päästä taas juhlimaan.

"Urani paras liiketoimi"

Kun Mateschitz oli myynyt osuutensa Sauberista, Peter Sauber hankki osakkeille nopeasti uuden kodin Credit Suissesta. Sveitsiläispankki oli liittynyt tallin yhteistyökumppaniksi kaudelle 2001.

Pienillä yksityistalleilla alkoi kuitenkin olla 2000-luvun alussa vaikeaa, ja tämä kävi Arrowsin lisäksi karulla tavalla selväksi muun muassa Prostille. Peter Sauber halusi välttää saman kohtalon, ja hän ymmärsi tarvitsevansa rinnalleen vahvan kumppanin.

Jo silloin, kun Credit Suisse osti tallin osake-enemmistön, esillä oli spekulaatioita siitä, että osakkeet saattaisivat siirtyä jo lähivuosina jonkin autotehtaan omistukseen. Näin kävi vuonna 2005, kun BMW osti 80 prosenttia Sauberista, ja kaudesta 2006 eteenpäin lähtöruudukossa nähtiin BMW Sauber.

Peter Sauber omisti loput 20 prosenttia, ja vaikka Credit Suisse ei enää ollut osakas, se jatkoi tallin tukemista aina vuoteen 2008 saakka.

Williamsin kanssa hankaluuksiin ajautunut BMW kiinnostui Sauberista, koska Hinwilissä oli yksi F1:n parhaista, ellei jopa paras, tuulitunneli. Sen rakentamista on kuvailtu Sauber-tallin historian suurimmaksi sijoitukseksi; projektin hintalappu kohosi 55 miljoonaan dollariin.

Lähes puolet tuosta summasta kuittasi – ainakin välillisesti – herra nimeltä Kimi Räikkönen.

Peter Sauber on kertonut, että McLaren maksoi vuonna 2001 Räikkösestä ”lähes 30 miljoonaa dollaria” ostaakseen tämän vuoteen 2004 ulottuneen sopimuksen ulos heti avauskauden jälkeen. Sauberin mukaan Räikkösen pestaaminen on hänen uransa paras liiketoimi, joka BMW-kytköksen kautta todennäköisesti pelasti myös useiden ihmisten työpaikan.

Suunnitelmat BMW:n kiinnostuksen herättäneen tuulitunnelin rakentamisesta olivat alkaneet jo vuonna 1999, mutta rakennustyöt aloitettiin vasta 14. tammikuuta 2002 – kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Räikkönen oli virallisesti aloittanut työnsä McLarenilla.

Sauber toimi BMW:n tehdastallina vuoteen 2009 saakka, ja tuona aikana tehdasta Hinwilissä kehitettiin entisestään. BMW-vuodet ovat tähän päivään saakka Sauberin historian menestyksekkäimmät.

Lue myös:

    Uusimmat