Facebook raottaa palvelunsa toimintaa – uusi ominaisuus kertoo miksi näet julkaisun

Facebook on julkaissut pääsovellukseensa työkalun, joka avaa sitä, miksi käyttäjä näkee juuri tiettyjä julkaisuja. Facebook kertoi asiasta itse blogissaan.

Facebookin ”Why am I seeing this post?” -niminen työkalu auttaa käyttäjiä ymmärtämään uutissyötteen toimintaa ja mukauttamaan sitä omien halujensa ja toiveidensa pohjalta.

Työkalu on saatavilla jokaisesta syötteellä olevasta julkaisusta, oikean yläkulman valikosta. Se kertoo käyttäjille suoraan, miksi julkaisu on syötteen osaksi päätynyt. Mahdollisia syitä ovat esimerkiksi yhteiset kaverit, ryhmät, aiemmat tykkäykset tai kirjoitetut kommentit.

Samalla voi helposti tarkistaa, mitkä tekijät syötteen rakentumiseen vaikuttavat ja muokata omia mieltymyksiään. Mikäli julkaisu ei miellytä, voi sen esimerkiksi piilottaa tai tarvittaessa lopettaa jostakin sivustosta tykkäämisen.

Facebook on myös päivittänyt samankaltaista mainoksiin liittyvää työkalua, joka julkaistiin jo vuonna 2014. Sekä sen että julkaisuihin keskitetyn työkalun kehittämistä jatketaan myös tulevaisuudessa, yhtiö takaa.

Uusi ominaisuus on nyt julkaistu sekä Androidille että iOS:lle.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja