Ex-missi Satu Tuomisto ihastui: "Voin vain sanoa, että elämässäni on joku"

Kesällä eronnut Satu Tuomisto kertoo, että hänen elämässään on uusi ihastus.

Viime kesänä eronnut entinen Miss Suomi Satu Tuomisto on löytänyt rinnalleen uuden ihastuksen.

– Voin vain sanoa, että elämässäni on joku, Tuomisto kertoi torstaina iloisena MTV Uutisille Riikka Couture x Stockmann -tilaisuudessa.

Hän sanoi, että suhde on vasta aluillaan, eikä uusi kumppani ole julkisuuden henkilö.

Tuomisto keikkailee juontajana, mutta kertoo nauttineensa viime aikoina lomailusta, kun työt ovat painottuneet viikonlopuille.

– Olen pari viikkoa ottanut iisimpää. Olen lenkkeillyt koiran kanssa, urheillut paljon ja viettänyt aikaa perheen ja ystävien kanssa, hän kertoi kuulumisistaan.

Vuonna 2008 Miss Suomeksi kruunattu Tuomisto erosi viime kesän alussa aviomiehestään liikemies Petri Aarniosta, kun Aarnio jätti avioerohakemuksen Espoon käräjäoikeuteen. Avioerosta tuli virallinen tammikuussa.

Pari ehti olla yhdessä noin neljä vuotta, josta he olivat naimisissa vajaat kaksi vuotta. Eron jälkeen Tuomisto otti tyttönimensä takaisin ja muutti takaisin vanhaan asuntoonsa Helsinkiin.

– Luottavainen asenne siihen, että kaikki järjestyy, Tuomisto summasi, kun häneltä kysyttiin, kuinka hän selviytyi avioerosta.

Lue myös:

    Uusimmat