Kun Kari Vepsä kuuli sairastavansa syöpää, hänen piti olla viidessä minuutissa esiintymislavalla. Juuri laulamisesta ja ratsastamisesta hän kuitenkin sai myös voimaa taistella kuolemanpelkoa vastaan. Kari muistuttaa, että pieni verikoe vuodessa voi pelastaa monen miehen hengen.
– Se oli kuin olisi turpaansa saanut.
Kari Vepsä muistelee näin vuoden 2011 tammikuuta. Hän istui tuolloin laivan hytissä, vastasi kirurgin puheluun ja sai kuulla sairastavansa eturauhassyöpää.
– Olin keikkamatkalla. Minulla oli viisi minuuttia aikaa kasata itseni ja mennä lavalle laulamaan, Kari kertoo.
Ja niin hän teki.
– Olen luonteeltani positiivinen. Kunhan laulu soi ja pysyn hevosen selässä, niin kaikki on hyvin. Minulla ei ollut mitään outoja tuntemuksia tai kipuja.



