Ethän jätä koirankakkoja keräämättä? Espoolaiseläinlääkäri muistuttaa: "Monet eivät ehkä ymmärrä, että..."

MTV ratsasi tienvierustat Helsingissä, Espoossa ja Tampereella: Kakkaa siellä ja kakkaa täällä - arvaatko, missä eniten? 2:36
Videolla selvitetään, kuinka monta koirankakkaa MTV:n pökälepartio bongasi sulavan keväthangen alta!

Eläinlääkäri Sophie Lundqvist muistuttaa, että koirankakat kannattaa kerätä myös terveyssyistä. – Monet eivät ehkä ymmärrä, että kakka voisi oikeasti myös levittää tauteja. He saattavat ajatella, että se vain näyttää rumalta, hän kuvailee. Artikkeli on uusinta viime vuodelta.

Ei kevättä ilman koirankakkakeskustelua – mutta tällä kertaa uudella twistillä. Moni somettaja on tottunut keväthankien sulaessa valittamaan lumen alta paljastuvien koirankakkojen ällöttävyydestä, mutta entä, jos estetiikka ei olisikaan tärkein syy kakkojen keräämiseen?

Eläinlääkäri Sophie Lundqvist halusi herätellä kansalaisia siihen, että keräämätön kakka voi olla riski myös terveydelle. Facebook-julkaisussaan hän listaa tauteja, joita uloste voisi periaatteessa levittää.

Järjestyslain mukaan koiran omistajan tai haltijan on pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa, kertoo Minilex.

"Ne olisi terveydellisistä syistäkin syytä kerätä"

Työpaikan ovelle ei päässyt astumatta kakkaan. Siitä Espoon Soluvet-eläinlääkäriasemaa pitävä Sophie sai idean julkaisuunsa.

– En voinut kävellä autolta vastaanotolle ilman, että meinasin astua ulosteisiin. Tämän ongelman lisäksi ne olisi terveydellisistä syistäkin syytä kerätä. Kakat voivat olla vaaraksi paitsi muille koirille myös ihmisille, Sophie sanoo.

Parvovirus voi tappaa pennun

Esimerkiksi koiran yllättäen alkanut oksentelu tai ripulointi voi johtua ulosteen mukana saadusta pöpöstä. Koira voi syödä kakkoja esimerkiksi ulkona ollessaan, sillä valitettavasti monenlaiset kikkareet haisevat koirien mielestä yleensä vastustamattoman hyvältä.

Muun muassa ulosteen mukana leviävä koirien parvovirus voisi jopa tappaa koiranpennun, jota ei nuoren ikänsä vuoksi ole vielä voitu rokottaa sitä vastaan.

– Koirilla on myös oman koronaviruksen aiheuttamaa ripulia. Kyseessä ei siis ole covid-19, vaan CCoV. Se aiheuttaa ripulia ja oksentelua, ja se leviää ulosteiden välityksellä, Sophie sanoo.

On hyvä muistaa, että monissa taudeissa koira voi olla myös oireeton kantaja eli se ei välttämättä ole sairaan oloinen.

Hangen alta paljastunut kikkare voi sairastuttaa

Hangen alta paljastunut koirankikkare voisi myös sisältää sekä suolinkaisia että esimerkiksi giardia-alkueläintä.

– Nämä molemmat ovat zoonooseja, eli ne voivat tartuttaa myös ihmisiä, Sophie sanoo.

Suolinkainen on sukkulamatoihin kuuluva loiseläin; giardia puolestaan on mikroskooppisen pieni ruuansulatuskanavan loinen. Osa giardiakannoista voi tarttua ihmiseen.

"Ekinokokkoosi on sellainen tuleva uhka"

Ulosteiden mukana liikkuu toki myös muunlaisia taudinaiheuttajia. Ulosteen mukana voisi levitä myös ESBL-ominaisuuden omaavia bakteereja. ESBL tekee bakteerin vastustuskykyiseksi tavallisesti käytetyille antibiooteille.

Tulevaisuuden uhkana Sophie pitää ekinokokkoosia.

– Ekinokokkoosi on sellainen tuleva uhka, sitä löytyy jo hyvin läheltä Suomea, Sophie muistuttaa.

Ekinokokkoosi on Echinococcus-suvun heisimatojen toukkamuotojen aiheuttama, myös ihmiselle vaarallinen tauti, jonka tartunnan voisi saada koiran ulosteissa olevien munien välityksellä, kertoo Ruokavirasto

Ekinokokkoosia ei toistaiseksi ole tavattu koirilla kotoperäisenä Suomessa; meillä E. granulosus -loisen väli-isäntiä ovat hirvet ja porot, minkä takia loista kutsutaankin Suomessa hirviekinokokiksi. Kuitenkin esimerkiksi Ruotsissa ammuttiin vuonna 2010 kettu, joka kantoi E. multilocularis -loismatoa.

"Itse kyllä rämpisin ihan ojan pohjallekin keräämään kakat"

Mahdollisten taudinaiheuttajien hävittämiseen auttaisi yksinkertainen niksi: jos koirankakan keräisi pussiin ja panisi asianmukaisesti roskikseen, kakan mukana jätteisiin päätyisivät myös pöpöt. Silti kakkakeskustelu tuntuu olevan jokakeväinen riesa.

Sophie uskoo, että osa ongelmasta syntyy tietämättömyydestä: osa omistajista ei välttämättä ymmärrä, etteivät kakat tien sivussa ole pelkkä esteettinen haitta.

– Monet eivät ehkä ymmärrä, että kakka voisi oikeasti myös levittää tauteja. He saattavat ajatella, että se vain näyttää rumalta. Itse kyllä rämpisin ihan ojan pohjallekin keräämään kakat, koska siellä luonnossahan lapsetkin leikkivät, Sophie pohtii.

"Mieti, että astut kakkaan, ja olet menossa lapsen kanssa hiekkalaatikolle..."

Lumen sulaessa hangen alle jääneet kakatkin sulavat ja leviävät ympäristöön esimerkiksi sulamisvesien ja kengänpohjien välityksellä.

– Mieti, että astut kakkaan, ja olet menossa lapsen kanssa hiekkalaatikolle. Silloinhan kakka leviää sinne kenkien mukana. Hiekalla leikkiessään lapsi voi panna hanskan suuhun, ja toisinaan lapset syövät hiekkaa, puhumattakaan lumesta, Sophie kuvaa.

Kakkapussi unohtui? Lainaa toiselta koiranomistajalta

Yleinen syy jättää kakka tien poskeen on se, että kakkapussi on päässyt unohtumaan. Sophie ei kuitenkaan pitäisi tätä ylitsepääsemättömänä ongelmana.

– Tämähän riippuu toki koiran koosta, mutta jos on hyvin pieni koira ja hyvin kiinteä kakka, senhän voisi napata esimerkiksi paperin tai suuren puunlehden sisään ja heittää lähiroskikseen, hän kuvaa.

– Eikä sitä kannata hävetä, jos pussi unohtuu. Jos vastaan tulee toinen koiranomistaja, ihan hyvin voi kysyä, saisiko lainata pussin. Parempi niin kuin se, että kakan jättää tien sivuun. Kyllä moni varmasti iloisesti lainaa pussin.

"Siinä on ainakin 60 kakkaa samalla suoralla"

Kikkareiden kerääminen todella kannattaa, ja moni toki toimii jo nyt oikein. Silti tienvierusten kunto voi keväisin kääntää syyttävän sormen myös kohti viattomia, asiansa hyvin hoitavia koiranomistajia.

– Eihän kakkakeskustelu koske kaikkia koiranomistajia, vaikka yksittäisestä ihmisestä tuntuisikin, että kakkaa on paljon. Se riittää, että yksi tai kaksi ei kerää kakkoja, Sophie huomauttaa.

– Laskeskelin nopeasti, että jos yksi omistaja ei kerää kakkoja talven aikana, koska "kakka kuitenkin peittyy lumeen", ja jos koira kakkaisi vain kerran päivässä, nytkin lumista keliä on ollut noin 60 päivää. Eli siinä on ainakin 60 kakkaa samalla suoralla, jolla koira aina lenkillä kakkaa. Ja tämä vain yhdestä koirasta. Eli kerätkää kakat!

Artikkeli on uusinta vuodelta 2021.

Kysyimme helsinkiläisiltä, ärsyttääkö koirankakka:

Osittainen lähde: Ruokavirasto.fiThl.fi, Duodecimlehti

Lue myös:

    Uusimmat