Espanjassa menossa jo koronan viides aalto – alkuviikolla tilastoitiin huippulukemia kuolleiden määrässä

Espanjassa on käsillä jo koronaviruksen viides aalto. Paikallinen El País-lehti kertoo, että sen aiheuttamien kuolonuhrien määrä on nyt mahdollisesti huipussaan.

Koronakuolemien määrä alkoi kasvaa Espanjassa kaksi viikkoa sen jälkeen, kun tartuntojen määrä oli huipussaan kuun alkupuolella. Esimerkiksi tänä maanantaina kuolleita raportoitiin huomattavasti aiempaa enemmän, yli 200.

Samalla ilmaantuvuusluku on kuitenkin laskenut. Se on nyt reilut 300 (Suomessa 165). Lisäksi sairaalahoidossa on nyt aiempaa selvästi vähemmän ihmisiä.

Espanjan terveysviranomaisten mukaan korona-aallon laantuessa ensimmäisenä laskee juuri uusien tartuntatapausten määrä. Seuraavana vähenee sairaalahoidossa olevien potilaiden ja vasta viimeisenä kuolemien määrä.

Rokotteita lojuu varastoissa

Espanjan terveysministeriön alkuviikolla julkaiseman raportin mukaan Espanjan varastoissa lojuu tällä hetkellä lähes kahdeksan miljoonaa rokoteannosta. 

Ne ovat jääneet käyttämättä rokotusinnon laskettua muun muassa käynnissä olevan lomakauden takia. Rokotustahti on hiipunut etenkin viikonloppuisin. Lisäksi annoksia on tullut maahan viime aikoina huomattavan paljon.

Espanjassa molemmat rokoteannokset on saanut nyt noin 67 prosenttia koko väestöstä ja yhden annoksen yli 75 prosenttia kansasta.

Viime kuun lopulla kerrottiin, että Espanja on yksi parhaiten rokotuksissa edennyt EU-maa. 

Onko viides aalto nyt jo huipussaan?

El País kirjoittaa, että joidenkin merkkien mukaan koronan viides aalto olisi Espanjassa nyt huipussaan ja siis vähitellen laantumassa.

Lisäksi viime aikojen ikävästä kehityksestä huolimatta viidennen aallon inhimilliset kustannukset ovat rokotteiden ansiosta kaukana edellisistä. Ensimmäisen aallon aikana joidenkin viikkojen aikana rekisteröitiin yli 800 päivittäistä kuolemaa. 

Kaikkiaan Espanjassa on kuollut koronaan tähän mennessä yli 80 000 ihmistä.

1:54
Koronatartunnan pitkittyneiden jälkioireiden seuraukset yltävät pitkälle tulevaisuuteen.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja