Espanjan ex-kuninkaan entinen rakastajatar kertoi, että häntä uhkailtiin kuninkaan käskystä

Espanjan entinen kuningas Juan Carlos I piipahti Hangossa purjehduskilpailun merkeissä 1:57
Skandaaleissa ryvettynyt Espanjan ex-kuningas Juan Carlos vieraili 2019 Hangossa.

Espanjan ex-kuninkaan Juan Carlosin entisen rakastajattaren Corinna Larsenin mukaan maan tiedustelupalvelun entinen johtaja uhkasi hänen henkeään kuninkaan määräyksestä.

Corinna Larsen kertoi espanjalaiselle oikeusistuimelle, että Espanjan CNI-tiedustelupalvelun johtaja Felix Sanz Roldan oli kertonut hänelle toukokuussa 2012, että hänen henkensä on vaarassa, jos hän ei luovuta asiakirjoja, joista käy ilmi kuninkaan kytkökset laajaan korruptiovyyhtiin.

Larsenin mukaan Roldan teki selväksi, että kuningas on uhkauksen takana. Hän sanoi puhuvansa asiasta vasta nyt, koska niin kauan kuin Roldanilla ja Juan Carlosilla oli syytesuoja, hän ei uskonut olevansa turvassa.

Larsen esiintyi todistajana jutussa, jossa Roldan on haastanut oikeuteen ex-poliisipäällikön muun muassa herjauksesta. Larsen kertoi uhkauksista poliisipäällikölle vuonna 2015, ja tämä kertoi asiasta myöhemmin lehtihaastattelussa.

Juan Carlos luopui vallasta vuonna 2014. Hän asuu korruptiotutkintaa paossa Arabiemiraateissa.

Lue myös:

    Uusimmat