Eroottinen novelli: Minua varten tehty

Toisten kanssa hän ennättäisi juttelemaan kokouksen päätyttyä aivan riittävästi. Ja sitä paitsi Markkukin näkyi tulleen paikalle, eikä Ritaa todellakaan kiinnostanut tavata miestä, josta katkerien riitojen jälkeen oli muutama viikko sitten tullut entinen poikaystävä. Ritan avioliitto oli kariutunut puoli vuotta aikaisemmin ja kun sen perään alkanut romanssi Markun kanssa oli myös lupaavan alun jälkeen karahtanut komeasti kiville, oli Rita vakaasti päättänyt unohtaa koko vastakkaisen sukupuolen ja omistautua vain itselleen ja harrastuksilleen. Eroaminen teki niin kipeää, epäonnistuminen sattui niin paljon, ettei hänellä ollut enää uskallusta edes ajatella uutta suhdetta.

Siksi parin illan takaiset tapahtumat olivatkin saaneet Ritan aivan pois tolaltaan, ja sitäkin hän suunnitteli yksikseen nyt illan mittaan miettivänsä. Sitä, kun ystävät olivat kokoontuneet hänen luokseen valmistelemaan tätä kokousta ja miettimään kysymyksiä valmiiksi. Kun he olivat kaikki innostuneet leikkimään Ritan pojan autoradalla kuin pahaiset kakarat, ja hänkin oli ottanut skaban Harrin kanssa. Harrin, hyvän ystävän, jota Rita ei ollut koskaan katsonut millään silmällä. Huomannut vain heti, yhteisten ystävien kautta tähän tutustuessaan, löytäneensä sukulaissielun, jolle oli helppo asioista jutella. Mutta ei koskaan ajatustakaan mistään enemmästä.

Mutta sitten siinä autoradalla kilpaa ajettaessa kaikki muut jotenkin vain hetkeksi katosivat jonnekin: joku meni tupakalle, joku käymään vessassa, joku haki keittiöstä lisää syötävää... ja he jäivät Harrin kanssa aivan kahden. Silloin koko huoneen tuntui täyttävän aivan hirmuinen, sähköinen lataus. Kumpikaan ei sanonut mitään, he eivät edes koskettaneet toisiaan, mutta tuntui kuin jostain olisi muodostunut vahva magneettinen kenttä, joka valtavalla voimalla työnsi heitä toisiaan kohden.

Rita suorastaan heitti leikkiauton ohjaussauvan kädestään, sanoi tukahtuneesti:"Ollaanpas hei varovaisia" ja syöksyi ovesta ulos toisten joukkoon. Hän oli kauhuissaan, peloissaan yllättävän tunteen voimasta, eikä koko iltana päästänyt itseään jäämään enää kahdestaan Harrin kanssa. Mitään ei siis tapahtunut. Mitään ei sanottu eikä tehty. Ja silti Rita oli illalla nukkumaan käydessään vapissut muistellessaan kokemansa latauksen voimaa. Saadakseen itsensä rauhoittumaan hän oli pakottanut itsensä ajattelemaan, että oli jotenkin kuvitellut koko jutun, ja työntänyt häiritsevät ajatukset väkisin pois mielestään.

Mutta nyt, kunhan kokous olisi ohi, hän ajatteli ottaa pari lasillista viiniä ja miettiä omituisia tuntemuksiaan oikein vakavissaan. Olikohan hän ylirasittunut?

Samassa nuijan kopahdus pöytään sai Ritan havahtumaan mietteistään. Hän ryhdistäytyi ja tarttui kynään – työ ensin ja vasta sitten itsesääli! Samassa hän kuitenkin unohti kuka oli, mistä tulossa ja mitä varten täällä kynä kädessä istumassa. Pöydän ääreen käveli nimittäin lasi kädessään hymyilevä Harri, joka istui alas lupaa kysymättä ja sanoi hiljaa: "Juodaankos tänään päät täyteen Rita?"

Harrin silmiin katsoessaan Rita ymmärsi, ettei hän ollut kuvitellut mitään. He olivat molemmat kokeneet saman, ja katse Harrin hymyilevien silmien takana kertoi, että hän oli päättänyt ottaa selvää mistä oli kysymys. Mutta Rita ei tahtonut! Sellainen pyörremyrsky mitä tuo muutaman sekunnin ohikiitävä hetki oli antanut ymmärtää olevan tulossa ei yksinkertaisesti sopinut nyt! Hänellä ei ollut voimia siihen!

Jos joku olisi jälkikäteen kysynyt Ritalta, mistä kokouksessa keskusteltiin, mitä päätettiin, hän ei olisi kyennyt vastaamaan. Koko ajan hän hoki mielessään itselleen: "Nyt rauhoitut Rita, pidät pääsi kylmänä! Et anna itsesi tehdä mitään sellaista, mitä huomenna kadut!" Ja hänen kätensä hikosivat ja sydän hakkasi niin, että hän pelkäsi sen näkyvän puseron läpi. Harrille hän höpötteli hermostuneena tyhjänpäiväisiä asioita. Ei suostunut katsomaan miestä silmiin, pelkäsi ja vältteli, ei halunnut kohdata sitä vaatimusta, mikä tämän katseesta näkyi.

Mutta kun kokous päättyi ja väliseinät ravintolan puolelle avattiin, nousi Harri ylös, tarttui Ritaa kädestä ja sanoi: "Nyt me mennään kuules tanssimaan". Ja Rita nousi tahdottomana ylös, seurasi Harria parketille eikä ollut lainkaan huvittunut kun huomasi tämänkin kämmenen kostuneen. Kuin unessa Rita nosti kätensä Harrin olkapäille, tunsi tämän kädet lujina ja lämpiminä ympärillään ja liukui musiikin tahdissa sisälle hänen syliinsä. Ei nytkään tarvittu sanoja. Heitä yhdistävä tunne oli niin uskomattoman vahva, että tuntui kuin he olisivat eläneet samassa ruumiissa. Toisen keho kertoi kaiken, oma sydän vastasi hullun lailla toisen sydämen sykkeeseen. Kuin hukkumista peläten he painautuivat toisiaan vasten, toisiinsa takertuen. Tässä on niin hyvä olla ja Sinun tuoksusi on niin läheinen ja lämmin.

Kun hiljaisuutta oli kestänyt ikuisuuden, he puhkesivat puhumaan yhtä aikaa, toistensa suuhun. Eivät he sanoneet, että taidanpa olla rakastumassa, eivät kyselleet, että oletko sinä ehkä huomannut pientä muutosta välisessämme suhteessa... ei ollut tarvetta selitellä asiaa, jonka molemmat niin vahvasti kokivat. He puhuivat peloistaan, selittivät yhteen ääneen, etteivät halunneet luvata yhtään mitään, eivät olleet ajatelleet mitään uutta suhdetta nyt, kun entisten kariutuminen oli tehnyt niin kipeää, eivät olleet kypsiä vielä ja niin edelleen. Yrittivät molemmat yhdessä, väkivalloin, rikkoa sen maagisen tunnelman joka sai heidät niin sekaisin. Käsien hikoaminen ja polvien tärinä ei tuntunut turvalliselta, oudon tunteen pyörryttävä voima tuntui luonnottomalta, pelottavaltakin.

Kumpikin halusi palata järkevään aikuisuuteen. Eihän tällainen nyt yksinkertaisesti voinut olla totta! Ja järkevyytensä osoittaakseen he päättivät lähteä pois sieltä ravintolasta. Yhdessä. Keskustelemaan rauhassa, asiallisesti. Suorastaan huvittavan tosissaan he erittelivät syntynyttä tilannetta, selittivät toisilleen ettei näin täysivaltaiselle tunteelle pidä antaa noin vain periksi, vaan täytyy edetä hyvin varovasti, askel kerrallaan. Ja jos sitten vielä myöhemminkin tuntuu siltä, että, niin ehkä sitten mutta sänkyyn ei missään nimessä nyt mennä, se vain sekoittaisi tilannetta entisestään. Nyt täytyisi yrittää ensin yhdessä ymmärtää, mistä oikein on kysymys.

Huulet puhuivat järjen ääntä, mutta silmät ja keho lauloivat aivan toista sävelmää. Ne huusivat toisilleen: Missä sinä olet ollut?!? Miksi vasta nyt olet tässä, missä on niin hyvä olla? Minä rakastan, rakastan, rakastan ja haluan! Sinut viereeni, sisääni, sieluuni! Haluan syödä sinut ja kuolla käsivarsillesi, haluan olla sinun, sinut haluan itselleni!!!

Taksissa matkalla Ritan luokse he olivat aivan hiljaa. Ja hiljaisuus jatkui sisällä sohvallakin, kun yhtäkkiä ei ollutkaan mitään sanottavaa. Rita tuijotti sylissään lepääviä käsiään ja mietti mistä aloittaisi. Päätti aloittaa kahvin keitosta ja koota ajatuksiaan poissa kosketusetäisyydeltä, kun tässä vieressä ei tehnyt mieli muuta kuin repiä toiselta vaatteet pois päältä ja syöksyä sänkyyn. Ja kun se nimenomaan oli päätetty jättää tekemättä.

Rita nousi ylös ja sanoi: "Mä meen keittämään meille kahvit." Harri nousi myös, hänelle tilaa antaakseen ja sanoi ideaa hyväksi. Ja kun he olivat kohdakkain, heidän katseensa kohtasivat... eikä sen jälkeen enää millään ollut mitään väliä. He heittäytyivät toistensa syliin kiihkolla, johon eivät edes tienneet kykenevänsä. Vapisevin käsin he repivät vaatteitaan pois päältään, huulet vastakkain, suudelmasta irtoamatta. Rita tunsi vatsanpohjassaan tulen, joka oli hänelle vieras mutta niin polttavan vahva, ettei mikään olisi voinut häntä enää pysähdyttää.

Ja parasta oli se, että lumous ei haihtunutkaan minnekään. Sokea kiihko vei heitä eteenpäin avaten maailman, joka oli aikaisemmin ollut vain haaveena. Tiedostettuna mahdollisuutena, mutta ei koskaan kohdalla. Rytmi oli heille yhteinen, toisen vieras vartalo niin kumman tuttu, kuin omaksi tehty. Ja yhdessä yössä Rita oppi rakkaudesta enemmän kuin aikaisemmin yhteensä. Harrin kädet tiesivät mitä tekivät. Huulet ja kieli antoivat nautinnon, joka sai Ritan haluamaan yhä enemmän ja enemmän.

Estoja ei enää ollut. Kaikki oli mahdollista, luvallista ja kaunista. Jokainen vartalon kaari suunnattoman nautinnon lähde. Rita ei hävennyt pieniä rintojaan, ei takamuksen selluliittia tai vatsan poimuja. Kaikki oli kaunista, kaikki olemassa sitä varten että mies sai ottaa kiinni, hyväillä, puristaa, kiihottaa, kiusata, saada huutamaan himosta ja vaikertamaan nautinnosta, laukeamaan pois kaikki pelot omasta kykenemättömyydestä.

Oli kuin kumpikin heistä olisi juuri nyt, ensimmäistä kertaa, löytänyt sen riemun, mitä oma vartalo voi yhdessä toisen kanssa tuottaa. Yhä uudelleen he kiihottivat toisensa uuteen leikkiin, kokeilivat asioita, joista aikaisemmin olivat vain uneksineet. Kuin peläten tämän olevan samalla myös viimeinen mahdollisuus olla lähellä ihmistä, jota on koko elämänsä etsinyt ja odottanut.

"Sinut on minua varten tehty" , sanoi Harri Ritalle. "Minä täytän sinut kokonaan, mitään ei ole liikaa eikä liian vähän. Sinä liikut samassa rytmissä kanssani ja saat minut sulamaan sisällesi, sinun orgasmisi on kuin osa minua. Sinä olet niin kaunis, niin ihana, niin täydellinen minulle. Tähän minä kuulun, tähän minä jään!"

Yö oli täynnä ihmettä, rakkautta ja suloisia lupauksia. Mutta vaikka elämässä ei heille mitään muuta ollutkaan kuin tuo hetki, ei maailma kuitenkaan heidän vuokseen suostunut pysähtymään. Yön jälkeen koitti aamu, ja Harrin oli lähdettävä töihin.

Huolimatta tuhansista suudelmista, sadoista sanoista ja lupauksista, raastoi Ritan sydäntä kauhu, kun ovi sulkeutui Harrin lähdettyä. Tätä varten hän ei halunnut tähän leikkiin. Hän tiesi sen jo ensimmäisestä aavistuksesta, että tätä tunnetta hän ei kestä. Hän ei pysy hengissä, jos Harri ei tulekaan takaisin! Varmana siitä, että kaikki päättyisi tähän Rita tunsi sisimpänsä murenevan. Se oli liian kaunista ollakseen totta. Se ei voinut olla totta, ei tällaista täydellisyyttä ihminen voi saada osakseen!

Rita löysi levysoittimen päältä Harrin solmion, joka oli sinne illan kiihkossa heitetty ja unohdettu. Hän painoi solmion poskelleen, haisteli siitä Harrin partaveden tuoksua... ja purskahti itkuun.

Samalla soi ovikello. Siellä seisoi Harri, hänelläkin kyyneleet silmissään, ja sanoi ettei hän pystyisi tekemään töitä, ennen kuin pari asiaa olisi selvitetty.

"Ensinnäkin" , sanoi Harri, "kaikki se mitä viime yönä tapahtui, oli jotain niin fantastista että minä en pysty sitä edes tajuamaan. Ja toisekseen sinä olet tehnyt elämäsi virheen päästäessäsi minut tänne sisälle, sillä nyt minä en suostu enää lähtemään pois. Ja jos sinulla ei ole muuta tekemistä kuin vollottaa siinä, niin tule tuonne ulos auttamaan minua kantamisessa. Minulla on kaikki tavarat mukanani, ja minä muutan nyt tänne."

Mira Mäkelä

Tule erotiikkaostoksille Helmi-kauppaan!