Epätavallinen kohtaaminen ihmetytti Yhdysvalloissa – Aprilin takapihalle ilmestyi apina: "En voinut uskoa sitä"

Missourista kotoisin oleva April Holesapple tiesi, että hänen oli saatava pihalleen eksynyt vieras videolle, sillä muuten kukaan ei ikinä uskoisi häntä.

Villieläimiin törmäämisessä omalla takapihalla ei ole mitään ihmeellistä, varsinkin jos kyseessä on tavanomaisia oravia tai lintuja tai kauempana taajamasta vaikkapa metsäpeura. Apinaan törmäämistä on kuitenkin vaikea sulattaa ilman todisteita, ei edes Yhdysvalloissa. Missouri on Yhdysvaltojen osavaltio keskilännessä.

– Vuosi on kuitenkin 2020, mitä muuta enää voisi tapahtua? Apinoita vapaana, covid-19-pandemia ja mellakat, April kertoo CNN:lle.

Kohtaaminen apinan kanssa ei vain kerran, vaan kahdesti muutaman päivän sisään osui kuitenkin lähimmäs kotia.

– En voinut uskoa sitä! April muistelee erikoista kohtaamista.

"Luulin sen olevan puuma"

Kaikki lähti siitä, että April näki jonkin ison liikkuvan hurjaa vauhtia hänen autonsa takaa.

– Luulin sen olevan puuma, koska se oli isokokoinen ja oranssi. Sillä oli pitkä häntä, mutta vasta sen kääntäessä päätään suuntaani tajusin sen olevan selvästi apina.

Siinä kohtaa April oli kaivanut puhelimensa esiin videoidakseen eläimen.

Kohtaaminen tapahtui viime tiistaina. Kaksi päivää myöhemmin eläin ilmaantui uudestaan Aprilin takapihalle. Karkumatkasta hengästynyt eläin oli rentoutunut Aprilin perheen takapihalla ja ottanut vilvoittavan kylvyn jopa perheen pienempien kahluualtaassa.

Lopulta apinan omistajaan saatiin yhteys ja tämä ilmaantui paikalle banaanitertun kera.

– Hän kertoi apinan olevan yhdeksänvuotias husaariapina.

Apinan omistaja tunnusti Aprilille, että hänellä oli ollut apina vasta noin viikon verran ja heidän tutustumisensa oli vielä pahasti kesken. Yhdysvalloissa villieläinten pitäminen lemmikkeinä riippuu osavaltion laeista, Missourissa apinaa ei saa pitää ilman erillistä lupaa.

Omistaja kertoi Aprilille ostaneensa apinan huutokaupasta. CNN yritti tavoittaa omistajaa, mutta yhteydenottoihin ei vastattu.

Lue myös:

    Uusimmat