Ensiavussa yksi vuoden kiireisimmistä ajoista – tässä syy

Parhaillaan menossa oleva lomasesonki näkyy kiireenä ja leikkausjonojen kasvamisena monissa eri sairaaloissa.

– Varmasti meillä kiirettä lisäävä tekijä on parhaillaan vietttävät lomat. Ihmiset ovat nyt paljon aktiivisempia, ja eri lajeja harrastetaan enemmän. Esimerkiksi moottoripyöräily teettää meillä koko kesän paljon töitä. Moottoripyöräpotilailla on monesti useita raajamurtumia ja heillä saattaa olla myös rankamurtumia, jopa päävammoja. Näitä potilaita joudutaan usein leikkaamaan monta kertaa, jotta saadaan ihminen siihen kuntoon, että toipuminen on mahdollisimman hyvää. Ja sitten on ihan perusnilkkamurtumia. Liukastutaan laiturilla veneeseen hypätessä, erikoislääkäri Mikko Heinänen Töölön sairaalasta kertoo.

Erilaiset kesäfestarit eivät Töölössä juurikaan näy, sillä niissä syntyvät pienemmät vammat menevät yleensä muihin yksiköihin. Töölössä hoidetaan pahemmin loukkaantuneita potilaita.

– Meillä kesä on pitkän aikaa hyvin kiireistä aikaa. Ensiliukkaat alkutalvesta luo meille samanlaista kiirettä. Tähän mennessä tämä kesä on vaikuttanut hyvin samanlaiselta kuin edellisetkin kesät ja uskon, että tilanne on hyvin samanlainen ympäri Suomea, Heinänen sanoo.

Tapaturmia estäessä jokaisen oman järjen käyttö on suositeltavaa.

– Alkoholi ei sovi yhteen silloin, kun tehdään jotain vähänkin rajumpaa. Liikenteessä pitäisi olla varovainen ja ennakoida tilanteita. Ja sitten normaali järki käteen. Ei lähdetä kiipeilemään liian korkealle ja pidetään sitä kypärää päässä, kun fillaroidaan.

Lue myös:

    Uusimmat