Mainos

"En olisi mitään ilman häntä" – Tällaisia tarinoita kätkeytyy parhaan ystävän tapaamiseen

Tarhassa, koulussa, töissä, vai jo synnytyssairaalassa viereisissä pedeissä? Näin suomalaiset tapasivat parhaan ystävänsä.

Tuttavat tulevat ja menevät, mutta ystävyys on ikuista – niin ainakin sanotaan. Suomalaiset paljastivat AVAlle, oliko heidän ja parhaan ystävänsä tarina alkanut jo kapaloihin käärittyinä viereisistä vauvasängyistä sairaalasta, vai oliko hengenheimolainen tavattu vasta varhaisaikuisena omaa uraa luodessa. Yli 50 prosenttia vastaajista kertoi löytäneensä elinikäisen ystävyyden jo koulusta.

Missä paras ystävä tavataan – TOP 3

1. Koulussa (noin 53 prosenttia)

2. Jossain muualla (noin 30 prosenttia)

3. Tarhassa (noin 9 prosenttia) tai töissä (noin 8 prosenttia)

Kyselyssä annetiin yhteensä 592 ääntä.

"Tapasin parhaan ystäväni ja sielunkumppanini koulussa"

– Tapasimme siellä yhteisen luokan merkeissä. Ajauduimme aina jotenkin juttelemaan ja lopulta tekemäänkin jotain yhdessä. Sen jälkeen hengailimme yhdessä vapaa-ajalla ja kävimme samaa lukiotakin. 16 vuoden jälkeen olemme yhä parhaat ystävät ja toistemme lasten kummit.

– Tapasin parhaan ystäväni yläasteella koulussa. Emme tulleet juttuun ja pariin kertaan ajauduimme mukiloimaan toisiamme hieman. Myöhemmin muutimme samalle paikkakunnalle, josta tunsimme vain toisemme ja sen jälkeen olemme olleet erottamattomat! Veikkaan, että tulemme hyvin juttuun, koska kummallakin on niin erilainen miesmaku! Ei synny kilpailua.

– Parhaan ystäväni tapasin ala-asteella, hän on vuoden vanhempi poika. Olemme pitäneet yhteyttä lähes joka päivä ala-asteen jälkeen, vielä yläasteellakin ja sen jälkeen. Nyt viime aikoina on ollut vähän "hiljaisempaa", mutta tiedän silti, että kun matkaan hänen luokseen, siellä hän on, ja voin purkaa niin surut kuin ilotkin hänelle. Kummankaan poika- tai tyttöystävät eivät ole ikinä hyväksyneet ystävyyttämme, mutta ystävät on ja pysyy!

– Tapasin parhaan ystäväni ja sielunkumppanini koulussa. Olimme 5 vuotta samalla luokalla. Silloin emme olleet ystäviä, vain kavereita. 20 vuotta meni ja kumpikin meistä sairastui. Olemme työkyvyttömyyseläkkeellä nyt yli 40-vuotiaina. Kuulin hänen sairastumisestaan ja lähetin viestin, johon hän vastasi vuoden kuluttua, ja siitä on alkanut ystävyytemme. Vaihdamme kuulumisia melkein päivittäin. Tsemppaamme toisiamme, kun sairaudet yltyy ja kannustamme jaksamaan, kun mieli murtuu. Tiedämme toistemme asiat ja ajatukset paljon paremmin kuin puolisomme, olemme toistemme parhaat tukihenkilöt ja vertaistuki. Hän on minulle kuin ilma, jota hengitän. Ilman häntä en jaksaisi, vaan olisin luovuttanut aikaa sitten! Jokin meidät ohjasi yhteen vuosien jälkeen. Olemme ihmetelleet ja mananneet, että miksi emme tavanneet paljon aikaisemmin. Ehkäpä elämä olisi aivan toisenlainen. Mutta ystävyytemme on todella kaunis ja hyvä – kuin sadusta. Kiitos ystäväni, paljosta olen sinulle velkaa.

– Minulla on oikeastaan muutama hyvä ystävä, mutta vain kaksi parasta. Toisen, naispuolisen, tapasin yläasteaikoina koulussa toisen silloisen parhaan kaverin kautta. Nyt muutamat vuodet kuljettu yhdessä eikä loppua näy. Toisen, miespuolisen, tapasin kaksi vuotta sitten yhden hyvän ystäväni kautta. Tänä vuonna vasta olemme tulleet näin läheisiksi kuin nyt, mutta silti vain ystäviä. Molemmat ovat parisuhteissa omilla tahoillaan. Mitään en olisi ilman heitä!

– Tapasimme aluksi esikoulussa, kun ystäväni oli juuri muuttanut samaan pikkukylään, jonka itse tunsin paremmin kuin omat taskuni. Ensimmäisenä päivänä oikeastaan vihasimme toisiamme, sillä ystäväni otti heti alkuun pahistytön roolin ollessaan epävarma vieraiden ympäröimänä. Karistin häneltä turhat luulot pois välittömästi ja pienen nahistelun jälkeen ystäväni uusi mekko repesi ja säikähdyksissäni korjasin sen hänelle hakaneuloilla tuliteräksi, jolloin tyttö sanoi: "Älä sitten kerro mun äidille tästä. Sulla on kiva nätti reppu, mennäänkö katsomaan teille muumeja eskarin jälkeen?" Näin ystävyydessämme vieläkin käy ehkä liiankin usein, mutta viidentoista vuoden jälkeen osataan yhä karsia jutut äidinkin korville sopiviksi.

– Ystäväni tuli kysymään ensimmäisellä luokalla, että "Eihän tarkoita, jos piirtää sydämiä, että on rakastunut?" Siitä se sitten lähti.

– Jotenkin vain päädyimme hengailemaan yhdessä, kun tuppauduin samaan kaveriporukkaan koulussa. Aika nopeasti huomattiin, että oltiin samanlaisia hassuttelijoita, ja niin meistä tuli parhaat ystävykset, ja olemme kokeneet lähes kaikki parhaimmat hetket yhdessä. Edelleen parhaimmat ystävykset, vaikka olemme eri kouluissa eri paikkakunnilla.

– Menin opiskelemaan avoimeen yliopistoon ja asuin koulun asuntolassa. Odottelin, että tapaisin kämppikseni, josta en tienyt mitään. Sitten kuulin, kun avain menee lukkoon ja silloin alkoi vasta jännittää. Samana päivänä kierreltiin koululla ja nähtiin muita ihmisiä: moni kysyi, että tunnemmeko jo entuudestaan, koska lopetimme toistemme lauseita. Vuoden verran asuimme kämppiksinä ja vieläkin juttelemme päivittäin netin välityksellä, sillä asumme eri puolilla Suomea. Meillä oli koulussa ja edelleen "kämppiksen etu ja velvollisuus" -periaate. Esimerkiksi kämppiksen etu oli istua pelkääjän paikalla ja velvollisuus on kuunnella toisen ilot ja surut.

"Näin hänet alasti"

– Kohdussa! Kaksoissisareni on paras ystäväni.

– Kaverin ulkomuoto jäi mieleen linja-autossa eräänä kesälauantaina, kun matkustin kaupungin keskustaan. Loppuyöstä sattumalta törmättiin baarissa ja kävin kysymässä hänen kyytijärjestelyitään kotiin. Päädyimme jakamaan taksin. Taksissa vaihdoimme puhelinnumerot, ja kun rupattelun lomassa selvisi useita yhdistäviä tekijöitä, sai kaveruus vankan alun. Siitä on jo yli kymmenen vuotta ja vaikka elämäntilanteemme ovat täysin erilaiset, ei meitä erota mikään.

– Ekalle luokalle mennessäni näin hänet alasti matkan varrella olleen talon pihakivellä. Hän oli silloin noin 1-vuotias, eli minua viisi tai kuusi vuotta nuorempi. Aloimme seurustella, kun hän oli 13. Kihloihin menimme, kun hän oli viisitoistavuotias, naimisiin kun hän oli 17. Vielä viidenkymmenen avioliittovuoden jälkeen hän on maailman ihanin nainen!

– Olen itseni paras ystävä. Enkä muita parhaita tarvitse. Ystäviä kyllä riittää sekä tuttavia.

– Tutustuimme kotibileissä. Olimme tunteneet vasta muutaman tunnin, mutta tuntui siltä, että olisimme tunteneet toisemme iäisyyden.

– Tapasin parhaan ystäväni ruokaravintolassa, jossa hän on töissä. Menin syömään sinne toisen hyvän ystävän kanssa ja tutustuin tähän toiseen tyttöön. Meillä oli paljon yhteistä, tulimme hyvin juttuun ja aloimme "hengailla".

– Kurssikaverini kotona – hän oli tuleva aviomieheni, joka on edelleenkin paras ystäväni. Kaiken muun hyvän lisäksi! Minulla ei ole naispuolisia läheisiä ystäviä, koska olen kokenut liian usein kateutta, mustamaalaamista, ylenpalttista kritisointia ja vähättelyä toisten naisten taholta. Varon tarkoin, etten enää kerro salaisuuksiani toisille naisille etteivät ne yhtäkkiä ole puolen kylän – tai ystävättäreni aviopuolison – tiedossa! Aviomieheeni voin luottaa sataprosenttisesti joka asiassa.

– Mummolan naapuriin muutti uudet asukkaat, kun olin n. 5-vuotias, ja ensimmäisistä tervehdyksistä ollaan tähän asti tallailtu yhdessä menemään, eikä loppua näy!

– Tapasin parhaan ystäväni pihalla. Ystäväni oli vanhempiensa ja pikkusiskonsa kanssa n. 23 vuotta sitten muuttamassa minun vanhempien naapuriin. He olivat katsomassa asuntoa ja satuin samaan aikaan omalle pihalleni kissani kanssa. Paras ystäväni ja hänen pikkusiskonsa tulivat katsomaan kissaani ja siinä sitten tutustuttiin. Olemme olleet n. 23 vuotta parhaita kavereita.

– Istuttiin aina toisen pariskunnan kanssa vierekkäin pesismatseissa. Kun alkoi juttua syntyä pelin kommentoinnin lisäksi, selvisi, että asutaan vierekkäisissä kerrostaloissa. Alettiin treffailla pelien ulkopuolella lenkkeilyn yms. merkeissä ja parempaa ystävyyttä ei ole olemassakaan kuin mitä siitä on syntynyt! Kaikki on jaettu: ilot, surut, lasten syntymät – ja kaikki tullaan varmasti jakamaan myös jatkossa!

– Minulla on periaatteessa kaksi parasta ystävää. Ensimmäisen tapasin silloisen kaverini kautta kaupassa irtokarkkihyllyn edessä. Jaoin sisareni kanssa suurimman osan kavereistani ja hän ja paras ystäväni kaverustuivat ensin lähemmin. Lopulta kuitenkin kävi niin, että lähennyin bestikseni kanssa ja annoimmekin toisillemme arvonimet "paras ystävä". Toisen parhaan ystäväni tapasin netin kautta. Jaoimme saman virtuaaliharrastuksen ja pidimme heti toisistamme valtavasti. Parasta on, että molemmat parhaat ystäväni ovat erittäin hyviä ystäviä keskenään, elleivät jopa bestikset!

Myös näin oltiin tavattu paras ystävä: diskossa, synnytyslaitoksella, opaskoirakoululla, yhteisen harrastuksen parissa, kuntosalilla, kielimatkalla ja ratsastusleirillä.


AVA

Kuvat: Shutterstock

Lähde: AVAn kysely 2012

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.