”Emme uskalla sanoa, että palo on hallinnassa” – helikopterivideo näyttää Kalajoen maastopalon karun todellisuuden

1:39
Rajavartiolaitoksen helikopterivideo näyttää Kalajoen palon karun todellisuuden – näin sammutustyöt jatkuvat.

Valtaisan maastopalon sammutustöissä voi hyvinkin mennä koko ensi viikko, pelastuslaitokselta arvioidaan.

Kalajoen useiden satojen hehtaarien metsäpalon tila on ”vakaa”, Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Jarmo Haapanen arvioi aamuseitsemältä MTV:n Uutisaamussa.

– Emme uskalla sanoa, että palo olisi hallinnassa. Leviämisvaara on olemassa niin kauan kuin on merkittäviä isompia palopesäkkeitä, Haapanen sanoo.

Yö on sujunut palon rajoituslinjoja kastellessa. Lisäksi rajoituslinjan lähellä olevia tulipesäkkeitä on pyritty sammuttamaan.

Tehtäviä ovat vaikeuttaneet kaatuilevat puut. Juurakko ja mahdollisesti myös osa juurista on palanut.

– Ei tarvitse olla kuin kohtuullinen tuulenvire, niin puut saattavat kaatua itsekseen.

”Luontoäiti vaikuttaa”

Jos tuuli voi aiheuttaa vaaratilanteita, niin toisaalta Kalajoella myös toivotaan luonnon apua sammutustöihin.

– Luontoäiti vaikuttaa olennaisesti työn tulokseen. Jos saamme pitkäkestoisia sateita alueelle, niin se auttaisi saamaan palon hallintaan, pelastusjohtaja Haapanen toteaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Haapanen arvioi, että reippaat sateet voisivat leikata sammutustöiden kestosta päivän tai pari. Satoi tai ei, niin luvassa on pitkä urakka.

– Karkea arvio on, että henkilöstöä tulee olemaan (sammutustöissä) koko ensi viikon. Maasto on niin äärettömän haasteellista. Sateet voisivat lyhentää raakaa sammutustyötä vuorokaudella tai kahdella.

Fyysisesti raskasta

Jokilaaksojen pelastuslaitos on saanut runsaasti apua muiltakin pelastuslaitoksilta. Lisätyövoima on tullut tarpeeseen, sillä työ Haapasen mukaan fyysisesti raskasta ja alkuvaiheessa työvuorot venyivät.

– Nyt olemme voineet päästää pitkiä vuoroja tehneitä pidemmille lepotauoille, Haapanen kertoo.

Apua on saatu myös Ylivieskan kaupungilta, joka on pelastuslaitoksen mukaan järjestänyt yhteismajoitustiloja lähes sadalle hengelle. Tällä hetkellä selvitellään, tarvitaanko tilaa vieläkin enemmän.

Palon syttymissyy on yhä mysteeri.

–Alue on tiedossa, mutta varsinainen syttymissyy ei ole tiedossa.

1:55
Tältä Kalajoen metsäpaloalue näyttää ilmasta.


Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja