Lotta Kemppinen teki suomalaista yleisurheiluhistoriaa – "Menin sillä tavalla, että muilla on paineet"
Suomen Lotta Kemppinen pyyhkäisi sunnuntai-illassa EM-hopeaa naisten 60 metrin juoksussa Puolan Torunin hallikisoissa. Kemppinen kertoi MTV Urheilulle, että hän lähti nauttimaan finaalijuoksusta.
Kemppisen hopeamitali irtosi ajalla 7,22. 22-vuotias suomalaisjuoksija oli hämmentynyt, että ylsi kilpailussa kakkostilalle. Kemppinen on historian ensimmäinen suomalaisurheilija, joka on yltänyt hopeamitaliin arvokilpailuiden sileällä matkalla, kun otetaan lukuun 60 ja 100 metrin matkat, sekä miesten ja naisten sarjoissa.
– Huikeat tunnelmat, en tajunnut, että tässä kävisi oikeasti näin. En olisi voinut ikinä kuvitella, että olisi hopeaan mahdollisuudet. Olen todella iloinen, Kemppinen summasi olotilaansa kilpailun jälkeen.
Kemppinen oli finaalissa toisena samalla ajalla Hollannin Jamile Samuelin kanssa, mutta sekuntin murto-osat antoivat edun suomalaisen hyväksi. Suomen ennätyksen 7,16 tänä vuonna juossut Kemppinen kertoo, ettei ottanut turhaa stressiä finaalijuoksusta.
– Menin finaaliin sillä tavalla, että muilla on paineet, voin vain nauttia ja juosta hyvän juoksun. Siinä, kun tiesi, että kaikilla on saumat juoksussa, niin piti vain juosta niin kovaa kun pystyy, Kemppinen sanoi.
EM-hallikisojen päätöspäivänä saatiin myös juhlia toista suomalaismitalia, kun korkeushyppääjä Ella Junnila voitti pronssia.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:37
MTV seuraa: Jesse Puljujärvi liekeissä – Kanadan puolustajalta totaalinen aivopieru
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
Lataa lisää