Elinluovutus pelasti sydänviasta kärsineen vauvan – kiitolliselta äidiltä koskettava kirje menetyksen kokeneelle perheelle

Kun Kate Harris sai ensimmäisen lapsensa, kaiken piti olla hyvin. Sitten lapsella havaittiin sydänvika – vain seitsemän viikon ikäisenä.

Pienen pojan sydän pysähtyi useita kertoja. Pian kävi ilmi, että Harrisien Mr. Snugglesiksi eli Herra Käpertyjäksi kutsuma lapsi tarvitsisi elinsiirteen.

Harrisin onneksi siirre saapui ajoissa. Siitä hän kiittää Today.comissa tekstissä, joka on kiertänyt netissä jo vuoden.

Harrisin mukaan tieto lapsen tilanteesta ja sen vakavuudesta upotti hänet syvään suruun.

– Hän oli ensimmäinen lapsemme, joten samalla, kun navigoin uuden äitiyden hormonien ja unettomuuden labyrintissa, jouduin kohtaamaan faktan, että saattaisin menettää tämän aivan uuden vauvan, jolle olin antanut kaiken itsestäni. Eikä kukaan tiennyt, miksi näin (kamala asia) tapahtui, Harris sanoo.

Lapsi pysyi urheana, vaikka hän taisteli hengestään ja sai hoitoja useiden erilaisten ongelmien vuoksi. Ajan myötä Harris itse alkoi kuitenkin luopua toivosta: pimeys saavutti hänet, eikä hän uskaltanut enää toivoa.

– Juuri, kun olin menettämässä itseni, pelastusrengas ilmestyi näkyviin. Sain soiton, että Herra Käpertyjälle oli löytynyt elinluovuttaja. Se pelastusrengas oli kiinni köydessä, ja sen köyden toisessa päässä oli nimetön, kasvoton käsi, joka veti minua ulos Helvetin yhdeksännen piirin pimeimmän luolan syvimmästä halkeamasta. Se käsi oli sinun. Samalla, kun hukuit omaan suruusi, ojensit kätesi ja pelastit minut omalta surultani. 

Saatuaan tiedon elinluovuttajan löytymisestä Harris itki lohduttomasti. Hän ymmärsi, että jossakin toinen perhe oli menettänyt oman vauvansa.

– Tiesin hinnan, jonka onnellisuuteni maksaisi, hän kuvaa.

– Pelastit minut sielua rusentavalta surulta, jota kenenkään ei pitäisi koskaan joutua kokemaan. Ja silti sinä koit ja kärsit tuota surua edelleen. Kannat taakkaa minun puolestani. Et koskaan enää kuule vauvasi naurua. Et enää koskaan tunne hänen lämpöään. En voi edes alkaa ilmaista, millaista tuskaa koen vuoksesi. Toivon, että voisin surra kanssasi, halata sinua ja kertoa, että tuska tulee vähenemään. Mutta tiedän, ettei se vähene.

Harris kertoo ajattelevansa elinluovuttajaa ja hänen perhettään lukemattomia kertoja joka päivä. Hän ajattelee heitä aina, kun perheen vauva hymyilee tai tekee jotakin ensimmäisen kerran. Samalla Harris kokee syyllisyyttä siitä, että hänen perheensä onni vaati toisen perheen lapsen kuoleman.

– Totuus on, etten ehkä koskaan saa tuntea sinua. Mistä tietäisin, vaikka sinut olisi otettu samaan aikaan vauvasi kanssa. Ainoa toivoni on, että jos jonkin ihmeen avulla tämä kirje löytää sinut, se tuo sinulle rauhaa ja mukavuutta, koska tiedät, että sinun enkeliäsi vaalitaan äärettömästi, Harris sanoo.

– Kaikki Herra Käpertyjämme ensimmäiset kokemukset, meidän ensimmäiset kokemuksemme, ovat teidän ensimmäisiä kokemuksianne. Olkaa kilttejä, tietäkää, että mitä tahansa teemme hänen puolestaan tai hänen kanssaan, teemme sen teidän ihanan enkelinne kunniaksi.

Lähde: Community.today.com

***