ElBaradei: Iranilla vielä matkaa ydinpommiin

IAEA:n johtaja Mohamed ElBaradei arvioi lehtihaastattelussa, että vaikka Iran pystyisikin rikastamaan suuria määriä uraania, on ydinpommin rakentamiseen kuitenkin vielä pitkä matka.

Iran pystynee rikastamaan runsaasti uraania jo puolessa vuodessa. Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n johtaja Mohamed ElBaradei arvioi Financial Times lehden haastattelussa, että Iranilta saattaa kuitenkin yhä mennä 10 vuotta atomipommin rakentamiseen.

ElBaradein mukaan Iran on käyttänyt rikastamiseen tarvittavia sentrifugeja Natanzan kaupungissa olevassa koelaitoksessa. Teollinen kapasiteetti vaatisi kuitenkin noin 3000 sentrifugin asentamista.

-Siihen voi mennä kuusi kuukautta tai yksi vuosi, ElBaradei sanoo lehdessä.

Hän muistuttaa kuitenkin, että uraanin rikastamisesta pommin valmistamiseen on suuri askel.

-On suuri ero hankkia tarvittava tieto rikastamista varten ja kehittää pommi, hän huomautti ja lisäsi, että amerikkalaisten ja brittien tiedustelutietojen mukaan Iran tarvitsee 5-10 vuotta ydinpommin kehittämiseen.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat