Sebastien Ogier vankisti hieman johtoaan perjantaiaamupäivän viimeisellä erikoiskokeella Meksikon MM-rallissa.
Volkswagenin ranskalaisässä oli Leonin kaduilla ajetun kaupunkipätkän ykkönen 0,3 sekunnin erolla Fordin Thierry Neuvilleen. Citroenin Mikko Hirvonen oli yleisöpyörityksen kolmas 0,4 sekuntia pohjista.
Ogier johtaa kilpailua 12,9 sekunnin erolla Fordin Mads Östbergiin, kun rallikaravaani siirtyy päivähuoltoon.
- Tämä oli hyvä aamu. Meillä ei ole paras lähtöpaikka, mutta johdan silti, joten voin olla tyytyväinen, Ogier kertoi WRC:n ralliradiolle.
Hirvonen ohjastaa DS3 WRC -autoaan kolmantena 18,2 sekuntia kärjestä jääneenä.
- Olin hieman unessa ensimmäisen pätkän alussa. Erikoiskokeilla on ollut liukasta ja sen vuoksi on ollut vaikeuksia pysyä linjalla. Yritämme tehdä hieman muutoksia autoon, jotta saisimme enemmän pitoa, Hirvonen sanoi.
Volkswagenin Jari-Matti Latvalan aamu oli epäonninen. Latvalan Polosta katkesi alatukivarsi ensimmäisen erikoiskokeen alussa, kun hän osui isoon kiveen. Latvala palaa lauantaina erikoiskokeille superrallisäännön nojalla.
Latvalan ohella epäonnensotureihin lukeutuivat Fordin Jevgeni Novikov ja Citroenilla kisaava Chris Atkinson. Novikov menetti 12 minuuttia teknisten murheiden vuoksi. Atkinsonin autosta puolestaan hajosi ohjaustehostin.
Perjantaina ajetaan vielä kuusi erikoiskoetta.
Meksikon MM-rallin tilanne, EK7/23:
1. Sebastien Ogier VW 1.00.04,2 2. Mads Östberg Ford +12,9 3. Mikko Hirvonen Citroen +18,2 4. Thierry Neuville Ford +26,1 5. Dani Sordo Citroen +1.05,4 6. Nasser al-Attiyah Ford +1.44,1 7. Ken Block Ford +2.14,8 8. Benito Guerra Citroen +3.02,3 9. Martin Prokop Ford +3.11,2 10. Michal Kosciuszko Mini +3.50,8

