Volkswagenin Sebastien Ogier ja Jari-Matti Latvala siirtyivät kaksoisjohtoon Ruotsin rallin viidennellä erikoiskokeella.
Kolmanneksi nopeimman ajan Lesjöforsin erikoiskokeella kellottanut Latvala ohitti kokonaiskisassa Sebastien Loebin yhden kymmenyksen turvin.
- Olen todella tyytyväinen ajooni. Olosuhteet olivat vaikeat, sillä irtolunta oli paljon, eikä voinut hyökätä liikaa, Latvala kertoi WRC:n ralliradiolle.
Latvala on 16,8 sekunnin päässä Ogierista, joka kirjautti päivän kolmannen pohja-aikansa. Ogier päihitti Fordin Mads Östbergin 3,9 sekunnilla.
- Olen tyytyväinen ajooni. Auto on täydellinen, Ogier sanoi.
Östberg ajaa kilpailussa neljäntenä reilun puolen minuutin päässä kärjestä.
Juho Hänninen oli yhdeksänneksi nopein Lesjöforsissa. Punkaharjulainen on seitsemäntenä ennen perjantain kolmea viimeistä erikoiskoetta.
- Minulla oli nyt kaksi vararengasta, ja siksi auto tuntui erilaiselta ajaessa, Fordia kuskaava Hänninen sanoi.
Jari Ketomaa kohtasi ongelmia viidennellä erikoiskokeella ja putosi kokonaistilanteessa 12. sijalle lähes neljän minuutin päähän kärjestä.

