Neste Oil Rallin torstaisella avauserikoiskokeella toiseksi parhaan ajan kellottanut Mikko Hirvonen myöntää, että kotiyleisön eteen starttaaminen jännitti kokenuttakin ratinvääntäjää.
- Kotikisassa on aina pientä jännitystä ja aina ekalla pätkällä on pientä puristusta. Nytkin meni pari paikkaa pitkäksi. Jos olisin tullut rauhallisemmin, aikakin olisi ollut parempi, Hirvonen totesi MTV3:lle.
Yhdeksättä kertaa Suomen MM-ralliin startannut Ford-kuski vakuutteli, että mitään ongelmia ei ole esiintynyt.
- Fiilis on hyvä. Auto pelasi hienosti, joten mitään ei tarvitse muuttaa huomiseksi.
Suomen MM-ralli päättyy tänä vuonna poikkeuksellisesti jo lauantai-iltana. Hirvosen mukaan kilpailun typistäminen saattaa tehdä loppuratkaisusta entistäkin tasaväkisemmän.
- Jos ei mitään ihmeitä tapahdu, niin 5-6 ukkoa taistelee loppuun asti voitosta, Hirvonen maalaili.
Hirvosen mukaan kisaohjelman tiivistäminen pakottaa tekemään perjantaiksi pieniä kompromisseja auton säätöjen suhteen, kun päivähuoltoja on karsittu.
- Huomisesta tulee pitkä päivä, suomalainen summasi.
Lue myös:
EK1: Solberg yllätti Laajavuorella – Hirvonen toisena